torstai 31. joulukuuta 2015

Vuosi 2015: luetuimmat postaukset ja omat suosikkini

Vuosi 2015 oli Maikin mokomin -blogin ensimmäinen kokonainen vuosi ja mielestäni se kehittyi vuoden aikana mukavaan suuntaan. Vuoteen on mahtunut kymmeniä kokkailuja, tuhansia valokuvia ja lukuisia tunteja kirjoittamista. Yksi tämän vuoden konkreettisimmista muutoksista oli se, kun syyskuun alussa myös freesasin blogin ulkoasua. Nyt blogi näyttää enemmän sellaiselta, kuin haluan. Lisäksi on tosi ihanaa, että teitä lukijoitakin on koko ajan enemmän – kiitos siis teille <3

Olen koonnut tähän postaukseen Maikin mokomin -blogin tämän vuoden (ja samalla kaikkien aikojen) viisi luetuinta postausta. Niiden alle olen vielä poiminut muutamia muita suosikkejani tältä vuodelta.

Hyvää uutta vuotta 2016 kaikille ja nähdään ensi vuonnakin! :)

Vuoden 2015 luetuimmat postaukset


1. Tähtipulla rusinatäytteellä

Tästä reseptistä olen aika ylpeä. Tähden muotoon leivottujen pullataikinalevyjen väliin on laitettu kanelilla maustettua rusina-hasselpähkinätahnaa, joka tekee leivonnaisesta makean muttei liian tuhdin herkun. Tähtipullasta tuli jopa pikkuinen viraali-ilmiö kun BuzzFeed Food poimi sen kahteen listaukseensa.


2. Yaki onigirit avokado- ja bataattitäytteellä

Nämä pannulla paistetut onigirit inspiroituivat Jenessa's Dinners -blogin ohjeesta. Avokadon, bataatin, rapean riisin ja teriyaki-kastikkeen yhdistelmä oli aikas täydellinen...

3. Vegaaninen sitruunapavlova

Alkuvuonna löysin kikherneliemen ihmeellisen maailman Vegan Meringue -Facebook-ryhmän kautta. Tämä vegaanileivonnan uusi viisastenkivi on tuskin mennyt keltään ohi, mutta kerratakoot, että kikhernetölkin proteiinipitoista nestettä voi vatkata kananmunanvalkuaisten tapaan, jolloin siitä voi tehdä mm. marenkiatäytekakkuja tai vaikkapa majoneesia


4. Aasialaiset linssipyörykät tamarind-kastikkeella

Nämä linsseistä ja siitakesienistä tehdyt pyörykät muistuttivat maultaan hämmentävän paljon lihapullia! Happaman makea tamarind-glaseeraus ja seesaminsiemenet tekivät niistä ekstraherkullisia.


5. Kookoksinen lime–avokado-kakku

Tämän kakun myötä kokeilin taas gluteenitonta leivontaa, jossa on omat niksinsä. Kakku onnistui kuitenkin todella hyvin, sillä kookosmaidon ja avokadon ansiosta siitä tuli maukas ja mehevä. Kirpeä limekuorrutus ja rapeat pistaasipähkinät taittoivat kivasti sen muuten pehmeitä makuja.

Omat suosikkini tältä vuodelta

– ja sitten omat lempparini :)

Matchakakku mansikoilla ja mantelimascarponella

Tein matcha-mansikka-täytekakun omiin valmistujaisjuhliini, joten se olikin pitkän haaveilun ja suunnittelun tulos. Voin vain sanoa, että se oli juuri niin täydellistä, kuin olin toivonutkin :)

Miso-suklaahippukeksit 

Etsin pitkään täydellistä suklaahippukeksiohjetta ja löysinkin ihanan ohjeen Philosophy and Cake -blogista. Tuunasin alkuperäistä ohjetta lisäämällä siihen hiukan miso-tahnaa ja mallassiirappia. Tulos: umami heaven.

Salaattipizza hummuksella ja avokadolla

Hummuspizza on ehkä blogini ohjeista se, jota olen itse tehnyt eniten. Olen leiponut tätä näyttävää tarjottavaa muutamia kertoja myös erilaisiin juhliin ja illanistujaisiin ja aina on kaikki mennyt :)


Malesialainen kurpitsa-laksa

Tämä lämpimän mausteinen keitto sai minut rakastumaan sitruunaruohoon ja malesialaiseen keittiöön. Ihan parasta ruokaa talven pimeyteen.


Sipulikeitto on ehkä poikkeus blogini reseptilinjassa, joka on muuten melko aasiapainotteinen. Valitsin tämän reseptin omiin suosikkeihini, koska se on osoitus siitä, miten muutamista edullisista raaka-aineista saa tehtyä todella taivaallisen makuista ruokaa. Vähemmän on joskus enemmän :)

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Ja maukasta uutta vuotta myös sulle! :)

      Poista
  2. ihania ohjeita, nuo linssipyörykät teenkin heti huomenna. ja oikein mukavaa alkanutta vuotta! innolla odotan uusia herkullisia ohjeitasi :)

    VastaaPoista

Olisi kiva kuulla kommenttisi! – I appreciate your comments! :)

PINT IT HOVER BUTTON START -->