tiistai 23. syyskuuta 2014

Sobaa & Suppilovahveroita miso-kastikkeella | Soba and wild mushrooms with miso dressing


Kävin viime sunnuntaina sienestämässä ja löysin pussillisen verran kauniita suppilovahveroita. Niissä on ihana ominaismaku, kuten siitake-sienissäkin, joten päätin tehdä niille japanilaistyylisen miso-kastikkeen. Suppilovahveroiden sijasta voit tietysti käyttää mitä tahansa muitakin sieniä :)

Craterellus tubaeformis = suppilovahvero =Yellowfoot = Winter mushroom = Funnel Chanterelle

Sobaa & Suppilovahveroita miso–seesami -kastikkeella


Reilu litra suppilovahveroita
öljyä pannulle
½ purjo, hienonnettuna
1 rkl valkosipulia, hienonnettuna
1 rkl inkivääriä, hienonnettuna
2 lehtikaalen lehteä, huuhdottuna ja revittynä

150 g soba-nuudeleita

Miso-kastike seesaminsiemenillä

2 rkl misotahnaa
2 rkl miriniä
1 rkl siirappia
1 rkl riisiviinietikkaa
1 rkl lämmintä vettä
1 tl soijakastiketta
½ dl seesaminsiemeniä
2 tl tummaa seesamiöljyä

Paahda seesaminsiemeniä pannulla ja riko niitä morttelissa. Sekoita kastikeainekset keskenään.

Paista suppilovahveroita kuumalla pannulla ilman rasvaa, kunnes ne pienenevät noin puoleen. Siirrä syrjään. Kuumenna pannulla öljyä ja paista valkosipulia ja inkivääriä hetki. Laske lämpötilaa ja kuullota purjosilppua ja lehtikaalta noin minuutti. Lisää sienet takaisin pannulle.

Keitä soba-nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan. Kaada niiden joukkoon kastike ja sieni­–purjo-seos. Sekoita.


----------------------- 
English summary

I spend last Sunday morning foraging mushrooms and found some beautiful funnel chantarelles. They have strong mushroomy taste like shiitake mushrooms so I decided to pair them with Japan-inspired miso-sesame dressing. You can of course use any other mushrooms and the dish will be just as delicious :)

Soba & Funnel Chantarelles with miso–sesame dressing


10 dl funnel chantarelles (or other wild mushrooms, or shiitakes) litra suppilovahveroita
oil for the pan
½ leek, minced
1 tbsp garlic, minced  
1 tbsp ginger, minced
2 kale leaves, torn to small pieces

150 g soba noodles

Miso dressing with sesame seeds

2 tbsp yellow miso paste
2 tbsp mirin
1 tbsp syrup
1 tbsp rice wine vinegar
1 tbsp warm water
1 ts soy sauce
½ dl sesaame seeds
2 ts dark sesame oil

Toast sesame seeds on dry pan. After toasting grind them in the mortel. Mix all the dressing ingredients together.

Fry mushrooms on dry pan until they reduce in volume. Set aside. Heat some oil in the pan and fry garlic and ginger. Set the heat lower and sautee leek and kale for one minute. Add mushrooms back to pan.

Boil noodles accoring to package instructions. Mix dressing to the boiled and drained noodles. Combine mushroom-leek mixture and the noodles.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olisi kiva kuulla kommenttisi! – I appreciate your comments! :)

PINT IT HOVER BUTTON START -->