sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Kaunis ja karu Riika


Lento Helsingistä Riikaan kestää vajaan tunnin eli suunnilleen yhtä kauan kuin junamatka Helsingistä Lahteen. Tunnin matkan päässä on kuitenkin hyvin erilainen maa kuin Suomi. 



Riikan vanha kaupunki on todella kaunis. Iso osa siitä on rauhoitettu autoliikenteeltä, joten mukulakivikaduilla oli miellyttävän hiljainen tunnelma. Turisteja oli jonkin verran mutta ei tungokseksi asti. Minua miellytti myös se, kuinka siistiä kaikkialla oli.


Kauniiden jugend-kivitalojen lisäksi Riikassa on myös rosoisuutta. Osa rakennuksista näyttäisi olevan vähintään julkisivuremontin tarpeessa ja keskustan ulkopuolella voi nähdä myös neuvostoliitonaikaista betoniarkkitehtuuria.


Ihastuin erityisesti Riikan markkina-alueeseen. Sen vitsikkäät, kaarevakattoiset kauppahallit on rakennettu vanhoista zeppeliini-suojista. Kauppahallien ympärillä oli laaja torialue, jossa myydään vihanneksia, hedelmiä, kukkia, vaatteita ja käsitöitä. Suomen supermarkettien kelmeisiin hevi-osastoihin tottuneelle torin myyntipöydät näyttivät mahdottoman yltäkylläisiltä. Latvialaiset mansikat olivat tomaatin kokoisia ja tomaatit appelsiinin kokoisia! Hiukan harmitti, ettei minulla ollut reissun aikana mahdollisuutta kokkailuun...


Riika on hyvä matkakohde myös halvemman hintatasonsa ansioista. Siellä budjettimatkailijallakin on varaa käydä drinkeillä luksuskauppakeskusen kattoterassilla :)

Aperol Spritz, raparperimojito ja pala Riikan iltataivasta


English summary

I visited Riga, the capital city of Latvia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olisi kiva kuulla kommenttisi! – I appreciate your comments! :)

PINT IT HOVER BUTTON START -->