maanantai 5. tammikuuta 2015

DIY: Lusikkariipus | DIY: Spoon necklace


Sain vähän aikaa sitten nipullisen patinoituneita, alpakasta tehtyjä pikkulusikoita. Vaikka ne olivat kauniita, tiesin että niitä tulisi käytettyä vain harvoin. Siispä tulin siihen lopputulokseen, että sen sijaan, että lusikat toimisivat vain servetin painona muutaman kerran vuodessa, niistä olisi minulle enemmän iloa koruina. Kaulariipukseksi muutettuna lusikan hienot kaiverrukset saavatkin paremmin ansaitsemansa huomion.

Vanhoja lusikoita näkee paljon myös kirpputoreilla, jos niitä ei jo valmiiksi lymyä laatikoiden perällä. Yhdestä lusikasta saa kaksi riipusta: yhden lusikkapesästä ja toisen lusikan varresta. Näissä kuvissa olen pujottanut molemmat riipukset kaulaketjuun yhtä aikaa mutta ne näyttävät kivoilta myös yksittäin, jos haluaa simppelimmän korun. Ohutvartisen alpakkalusikan taivuttaminen ei ole vaikeaa eikä vaadi juurikaan voimaa. Jos lusikka ei kuitenkaan meinaa taipua, voi sitä lämmittää hetken esimerkiksi kynttilän liekissä. 

Lusikkariipus


Tarvikkeet:

  • teelusikka
  • pihdit
  • koruketju
  • siimaa (läpinäkyvää)
  • pieni helmi
  • sakset



Ohjeet

1. Lusikka
2. Taita lusikkaa pihtien avulla ja katkaise lusikan varsi puolesta välistä. Lusikka on nyt kahdessa osassa: lusikka- ja varsiosa erillään
3. Taivuta lusikkapään varsi kahtia niin että se muodostaa pienen renkaan



4. Taivuta vastaavanlainen rengas myös varsipäähän. Sinulla on nyt kaksi riipusta
5. Riipukset sivusta kuvattuna
6. Ota lyhyt pätkä läpinäkyvää siimaa. Pujota siihen helmi ja lusikkariipus. Tarkista, että helmi roikkuu sopivalla korkeudella lusikkapesässä ja tee siiman päihin solmu
7. Leikkaa siiman päät tarvittaessa lyhyemmiksi


8. Pujota molemmat riipukset ketjuun. Valmis!

Koru käytössä. Kolmesta alimmasta kuvasta kiitos poikaystävälle.

------------------------------
English summary

Spoon necklace


I recently got bunch of old teaspoons that hadn't been used in years. It would have been pity to throw them away so I made a necklace from one of them. You'll get two pendants from one spoon: one from the spoon bowl and one from the handle part. In the pictures I have used both of them but if you prefer simpler look the pendants can also be used separately.

Materials and equipments

  • one teaspoon
  • pliers
  • necklace chain
  • some fishline (transparent)
  • small pearl
  • scissors

How to

(Numbers refer to the pictures above)

1. The spoon as it was
2. Bend the handle of the spoon with pliers and cut it in half. The spoon is now in two pieces: the bowl part and the handle part are separate
3. Bend a small ring to the bowl part
4. Repeat with with the handle part. You have now two pendants
5. Side-look from the pendants
6. Take some fishline and string a pearl and the spoon bowl to it. Adjust the length of the fishline and knot it
7. Trim the ends of the fishline with scissors if they are too long
8. String both pendants to the necklace. Done!

6 kommenttia:

  1. Tää on niin hieno! Vau. Pakko kokeilla joskus. Tai ehkä sä innostut väsäämään ja laitat nää myyntiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja joo, jos mun ykkösuravaihtoehto ei tästä urkenekaan... ;)

      Poista
  2. Vau!! Älyttömän hyvä idea, itelläkin tököttää purkissa lusikoita ja haarukoita joutilaana odottamassa jtn huikeaa ideaa, pakko oli kokeilla yhdellä tämmöistä ja tuli hieno!! Lisää ideoita (; terkuin marjut

    VastaaPoista
  3. Oho, sähän olit nopee :) Aina on kiva, jos saa jotain romua hyötykäyttöön

    VastaaPoista

Olisi kiva kuulla kommenttisi! – I appreciate your comments! :)

PINT IT HOVER BUTTON START -->