sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Tofua ja munakoisoa luumukastikkeessa | Tofu and eggplant in spicy prune sauce


Kuivatut luumut käyvät makeiden juttujen lisäksi myös suolaiseen ruuanlaittoon. Sunsweetin  ja Ifolorin järjestämän blogihaasteen tiimoilta halusin kokeilla tehdä luumuista kastikkeen. Se ei ole suinkaan mikään uusi idea, sillä viismausteella maustettu luumukastike on yksi kiinalaisen keittiön tunnetuimmista ruokalajeista. En halunnut kuitenkaan tehdä toisintoa tuosta klassikosta, vaan kokata jotain hieman erilaista, aasialaishenkisen kuitenkin.


Kuivatut luumut osoittautuvatkin oikein hyväksi kastikepohjaksi, sillä niistä tuli kastikkeeseen sopivasti makeutta mutta myös paksua rakennetta, minkä ansiosta sitä ei tarvinnut suurustaa ollenkaan. Tykkäsin myös siitä, että Sunsweetin luumut, jotka sain tätä blogihaastetta varten, olivat niin pehmeitä, että ne muussaantuivat blenderissä tasaiseksi kastikkeeksi ilman että niitä tarvitsi liottaa tai keittää.



Tämän ohjeen kastike on sellaisenaan melko mausteista, koska siinä on sekä mustapippuria että sichuan-pippuria ja myös varsin runsaasti valkosipulia ja inkivääriä. Kokonaisuudesta ei kuitenkaan tule liian voimakas, sillä tofu ja munakoiso ovat itsessään miedon makuisia. Idea onkin, että pannulla ruskistettaessa tofusta ja munakoisosta haihtuu nestettä, minkä jälkeen ne ovat valmiita imemään itseensä kastikkeen makuja. Tofun paistamisessa on muuten omat niksinsä, joista voit lukea lisää täältä.

Kastikkeessa tarvittavia sichuan-pippureita ja mustaa viinietikkaa ei välttämättä ole lähikaupassa, vaan niitä kannattaa etsiskellä aasialaisiin elintarvikkeisiin erikoistuneista myymälöistä. Sichuan-pippurin ominaismakua on vaikea korvata millään muulla mausteella mutta, jos niitä on mahdotonta löytää, voi niiden asemesta laittaa vaikka ripauksen kuivattua chiliä. Kiinalaisen mustan viinietikan voi puolestaan tarvittaessa korvata balsamiviinietikkalla, vaikkeivat ne aivan samalta maistukaan.


resepti-inspiraatio Veggie Belly

Tofua ja munakoisoa mausteisessa luumukastikkeessa


100 g luumuja (esim. Sunsweet D'Noir Prunes)
1 dl vettä
2 rkl ruskeaa sokeria tai fariinisokeria
½ dl soijakastiketta
2 tl mustaa viinietikkaa (tai korvaa balsamiviinietikalla)
1 tl sichuan-pippuria
mustapippuria myllystä

öljyä paistamiseen
250 g tofua
2 munakoisoa (n. 600 g)
3 kevätsipulin vartta
25 g inkivääriä
3–4 valkosipulin kynttä
2 tl tummaa seesamiöljyä (ei pakollinen)

Hienonna sichuan-pippureita morttelissa. Laita luumut, vesi, sokeri, soijakastike, viinietikka ja pippurit blenderiin ja aja tasaiseksi massaksi (tai tee sama sauvasekoittimella).

Leikkaa tofu ohuiksi kolmioksi. Pilko munakoisot pitkiksi tikuiksi. Pilko kevätsipulit 2 cm pituisiksi paloiksi. Hienonna valkosipuli ja inkivääri.

Kuumenna pannulla tilkka öljyä ja ruskista munakoisopaloja useassa erässä. Pannun on hyvä olla melko kuuma, koska muuten munakoisot imevät itseensä liikaa öljyä. Siirrä paistetut munakoisot syrjään. Lisää pannulle hieman öljyä ja paista tofupaloja molemmilta puolilta muutamia minuutteja, kunnes ne ovat ruskistuneita ja rapeita. Siirrä myös tofupalat syrjään.

Kuullota seuraavaksi valkosipulia ja inkivääriä pannulla, kunnes ne alkavat tuoksua. Laske lämpötilaa. Lisää pannulle suurin osa kevätsipuleista, munakoiso ja tofu. Kaada pannun pohjalle tilkka vettä ja lisää luumukastike. Odota, että kastike lämpenee, pirskottele päälle seesamiöljy, koristele lopuilla kevätsipuleilla ja tarjoa riisin kanssa.


Ohjeessa käyetyt luumut tarjosi Sunsweet mutta tuotetta koskevat mielipiteet ovat omiani.



-----------------------
English summary

This sauce prune sauce is quite spicy since it has both sichuan pepper and regular black pepper and also plenty of fresh ginger and garlic. However mild-tasting tofu and eggplants balance those strong flavors.


recipe inspiration Veggie Belly

Tofu and eggplant in spicy prune sauce


100 g prunes
1 dl water
2 tbsp brown sugar
½ dl soy sauce
2 ts black vinegar (or sub with balsamic vinegar)
1 ts sichuan peppers
freshly ground black pepper

vegetable oil for frying
250 g tofu
2 eggplants (about 600 g)
3 spring onions
25 g fresh ginger
3–4 garlic cloves
2 ts dark sesame oil (optional)


Grind sichuan peppers in mortel. Put prunes, water, sugar, soy sauce, vinegar and peppers to a small blender and process until smooth.

Cut tofu to thin trinagles. Chop eggplants to batons. Chop spring onions to 2 cm wide pieces. Mince ginger and garlic.

Heat some oil on a frying pan and fry eggplants over high heat until browned (do in batches if needed). Set eggplants aside. Add some more oil and fry tofu couple of minutes both sides until browned and crsipy. Set tofu aside.

Next, sautee ginger and garlic. Set the heat lower and add eggplants and tofu back to the pan. Add also most of the spring onions. Pour a splash of water to the pan and add prune sauce. Mix, top with remaining spring onions, drizzle with sesame oil and and serve with rice.


2 kommenttia:

  1. Tuli tosi hyvää! Itsellä ei kylläkään ollut sichuan-pippuria, joten korvasin sen cayennella, mutta sekin toimii! :) Tykkään testailla vähä erilaisia ruokia, joten tää oli ihan kymppi! Ehkä seuraavaksi tuo korealaisittain maustettu tofu... :P Fifi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla, että onnistuit! Cayennepippuri oli varmasti hyvä korvike :)

      Poista

Olisi kiva kuulla kommenttisi! – I appreciate your comments! :)

PINT IT HOVER BUTTON START -->