sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Kurkuma–inkivääri-granola | Turmeric and ginger granola


Kurkuma on jo hetken aikaa ollut varsinainen muotimauste. Aikaisemmin sitä myyty lähes pelkästään kuivattuna ja jauhettuna mutta viime aikoina myös tuore kurkuma on ilmestynyt ilahduttavan monen ruokamarketin valikoimaan. Jotkut uskovat, että kurkumalla on terveysvaikutuksia mutta ainakin se tuo ruokaan ihanan keltaisen värin. Viime syksynä fiilistelin kuumaa kurkumalla, kanelilla ja inkiväärillä maustettua seesamimaitoa ja nyt keväällä samat ainesosat päätyivät kullankeltaiseen granolaan. Sain idean kurkumagranolaan tästä kurkumalla maustetusta tuorepuurosta. Banaanin ja tahinin ansiosta granola on rakenteeltaan mukavan rapeaa, vaikka siinä ei olekaan pähkinöiden ja siemenien sisältämien pehmeiden rasvojen lisäksi ollenkaan öljyä tai margariinia. Varsinaista superruokaa siis kaikin puolin ;)

Resepti-inspiraatio Bojon gourmet ja tämä matcha-seesami-granola


Kurkuma–inkiväärigranola

7 g tuoretta kurkumaa (="pikkusormen kokoinen" pala)
10 g tuoretta inkivääriä
½ dl tahinia
1 iso kypsä banaani
2 rkl (vaahtera)siirappia

7 dl kaurahiutaleita
½ dl seesaminsiemeniä
1 dl pistaasipähkinöitä
1 dl manteleita
2 tl kanelia
2 tl kurkumajauhetta
ripaus suolaa (jos tahini suolatonta)
1 dl isoja kookoslastuja

Kuumenna uuni 175’C. Kuori ja hienona tuore kurkuma ja tuore inkivääri. Soseuta kurkuma, inkivääri, tahini, banaani ja siirappi pienessä monitoimikoneessa tai blenderillä tasaiseksi.

Rouhi pistaasipähkinöitä ja manteleita veitsellä pienemmiksi. Sekoita kaurahiutaleet, seesaminsiemenet, pistaasipähkinät, mantelit, kaneli ja kurkumajauhe (ja tarvittaessa suola). Lisää tahiniseos kuivien aineiden joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Levitä seos leivinpaperilla päällystetylle uunipellille ja paista 15–20 min, kunnes granola tuntuu kuivalta. Anna jäähtyä ja lisää kookoslastut.

-------------------------

English summary



Turmeric and ginger granola 

7 g fresh turmeric
10 g fresh ginger
50 ml tahini
1 large ripe banana
2 tbsp maple syrup

700 ml rolled oats
50 ml sesame seeds
100 ml pistachios
100 ml brown almonds
2 ts cinnamon
2 ts turmeric powder
pinch of salt (if tahini is unsalted)
100 ml coconut flakes

Perheat oven to 175’C. Peel and mince fresh turmeric and fresh ginger. Process turmeric, ginger, banana and syrup to smooth paste in small food processor or in blender.


Chop pistachios and almonds roughly. Mix oats, sesame seeds, pistachios, almonds, cinnamon and turmeric powder (and salt) together. Stir in tahini mixture. Spread on baking paper lined baking sheet. Bake for 15–20 minutes or until granola feels dry. Add coconut flakes and let it cool.

8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Thank you! The combination of turmeric, ginger, sesame seeds and fresh mango was so refreshing! :)

      Poista
  2. How awesome! I love fresh turmeric and I am really happy about my health food store selling it. But I would never ahve thought of adding it to granola. Great idea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks! Turmeric is an awesome spice and it works surprisingly well in granola :D

      Poista
  3. Tuo inkivääri kyllä houkuttelee! Kurkumaa olen tuoreena tähän mennessä vain varovaisesti katsellut, en oikein vielä tiedä pidänkö siitä vai en. Uskaltaisikohan kokeilla..? Inkivääri sen sijaan on suuri rakkauteni ja voisin syödä Ginger Peoplen sushi inkivääriä purkillisen ihan sellaisenaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuore kurkuma ei ole mitenkään kovin ärtsyä tai voimakasta mutta se tuo granolan makuun kivasti syvyyttä ja "suolaisen" säväyksen (siis hyvällä tavalla).

      Mä oon kans inkiväärifani! Hyvä kaikessa ja kaikkialla ;)

      Poista
  4. This sounds like a really interesting flavour combination, I would never have dreamed of it - but I really want to try it now, and I loooove frozen red currants! :D This looks amazing! x

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you! Red currants, turmeric, and ginger go really well together :)

      Poista

Olisi kiva kuulla kommenttisi! – I appreciate your comments! :)

PINT IT HOVER BUTTON START -->