torstai 28. heinäkuuta 2016

Vadelmajäätelö | Raspberry ice cream

Sitä luulisi, että jätskin tekeminen on helppoa. Sen kun vaan tekee jotain hyvän makuista hyytelöä ja lyö pakkaseen.

Ehei.

Kun selailin tätä jäätelöreseptiä varten eri Internetiä, ymmärsin, että jäätelön valmistaminen on tiedettä. Jokainen komponentti (rasva, sokeri, vesi, makuaineet) vaikuttaa lopputulokseen. On tärkeää huomioida eri ainesosien jäätymislämpötila ja -aika ja ilmeisen monia muitakin asioita, mutta tässä vaiheessa ymmärrykseni fysikaalisista ja kemiallisista ilmiöistä alkoi loppua. Monissa artikkeleissa jäätelöartesaanit vannottivat, että täydellisiksi hiotuista resepteistä ei saa muuttaa mitään tai lopputulos kärsii.

Tällainen reseptipurisimi sopii kuitenkin huonosti minulle. Kun sopivaa ohjetta ei tuntunut löytyvän, päädyin muokkaamaan pari kohtuulliselta näyttävää ohjetta mieleni mukaiseksi. Ja hyvää tuli! :) 

Tämän kermainen vegaanijäätelö on maustettu tuoreilla vadelmilla ja aidolla vaniljalla. Jäätelön pohja on tehty kookosmaidosta ja cashewpähkinöistä. Kookosaversiosta kärsiville tiedoksi, että kookos ei maistu valmiissa jäätelössä, sillä vadelmat ja vanilja peittävät sen.


Jäätelön rakenteen kannalta on keskeistä, että jäätelömassassa on mahdollisimman vähän vettä, sillä jäätynyt vesi tekee jäätelöstä kiteistä ja kovaa. Halusin, että jäätelössä olisi mahdollisimman paljon vadelmia, mikä oli kuitenkin ongelma, sillä vadelmat ovat lähes 90 % vettä. Näin ollen vadelmia ei voisi laittaa jäätelöön suuria määriä ilman, että rakenne kärsisi. Ratkaisin ongelman siten, että soseutin cashewpähkinät vadelmapureen kanssa kanssa sen sijaan, että olisin blendannut ne veden kanssa.

Muita kikkoja, jotka auttavat pitämään jäätelön pehmeänä, ovat alkoholi ja jäätelön sakeuttaminen tärkkelyksen avulla. Tässä reseptissä vaniljalla maustettu kookosmaito keitetään maissitärkkelyksen avulla vanukasmaiseksi. Lopuksi kookoskiisseli ja vadelma-cashewkerma yhdistetään ja seokseen lisätään tujaus vodkaa. Kumpikaan, maissitärkkelys tai alkoholi, eivät maistu valmiissa jäätelössä, vaan ne on lisätty ainoastaan jäätelön rakennetta parantamaan.

Myös jäädyttämisvaiheessa on omat niksinsä. Jäätelökone hoitaa homman toki näppärästi, mutta jäätelöä voi tehdä ilmankin konetta (ks esim. tämä David Lebovitzin artikkeli). Jäätelön rakenne on paras silloin, kun se on jäätynyt niin, että yksittäiset jääkiteet ovat mahdollisimman pieniä. Jäätelömassa tulisi jäädyttää mahdollisimman nopeasti, minkä vuoksi sitä kannattaa pitää jääkapissa useita tunteja ennen pakastimeen laittamista. Toinen keino, joka ehkäisee suurien jääkiteiden muodostumista, on massan sekoittaminen. Kun jäätelöä tekee ilman jäätelökonetta, sitä pitää sekoittaa jäätymisen aikana noin puolen tunnin välein.

Turha sitä on kiistää; jäätelön tekeminen vaatii jonkin verran vaivannäköä. Lopputulos kuitenkin palkitsee :)

Resepti-inspiraatio Baking Magique ja Faring Well


Vadelmajäätelö

2 dl (130 g) cashewpähkinöitä, liotetettuna 3–8 tuntia
5 dl (250 g) tuoreita vadelmia

2 dl kookosmaitoa (17 % rasvaa), jaettuna
½ vaniljatanko
1 ½ tl maissitärkkelystä
4 rkl sokeria
1 ½ tl vodkaa

Liota cashewpähkinöitä vedessä 3–8 tuntia. Kaada liotusvesi pois ja huuhtele pähkinät.

Laita 3 dl vadelmia tehosekoittimeen ja prosessoi niiden rakenne rikki. Siivilöi vadelmasose tiheän siivilän läpi. Sekoita ja painele sosetta, jotta saat talteen mahdollisimman paljon vadelmien nestettä mutta siemenet jäävät siivilään. Laita liotetut cashewpähkinät tehosekoittimeen ja kaada siivilöity vadelmasose niiden päälle. Aja cashewpähkinät ja vadelmasose tasaiseksi massaksi (kestää koneen tehosta riipuuen useita minuutteja). Sekoita seosta välillä lusikalla ja kaavi sitä kulhon reunoilta, jotta kaikki pähkinät soseutuvat. Kun seos muistuttaa rakenteeltaan tasaista tuorejuustoa, lisää loput 2 dl vadelmia. Aja massa tasaiseksi.

Kaada 1 ½ dl kookosmaitoa kattilaan. Halkaise puolikas vaniljatanko pituussuunnassa ja raaputa siemenet veitsenkärjellä pois. Laita puolikkaan vaniljatangon siemenet ja tanko kattilaan. Kuumenna kookosmaito lähes kiehuvaksi ja ota se sitten pois levyltä. Anna maidon maustua 10 minuuttia, minkä jälkeen poista vaniljatanko. Lisää sokeri kookosmaitoon ja sekoita, kunnes se on liuennut. Kuumenna kookosmaito uudelleen kiehuvaksi. Sekoita maissitärkkelys jäljellä olevaan ½ dl kookosmaitoa. Kaada maissitärkkelysseos ohuena nauhana kuumaan kookosmaitoon samalla kun sekoitat sitä. Kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes seos paksunee vanukasmaiseksi. Ota kookosmaito pois levyltä ja anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi.

Sekoita kookosmaitovanukas ja cashew-vadelmaseos yhteen. Lisää vodka. Laita seos kelmulla peitettynä jääkaappiin, kunnes se on täysin kylmää (useita tunteja tai yön yli).  Kaada seos pakastusta kestävään astiaan (tai jäätelökoneeseen, jos sinulla on sellainen). Peitä astia foliolla tai kannella ja laita se pakastimeen. Jäätelön pakastuminen kestää 3–5 tuntia. Sekoita massaa pakastumisen aikana 30 minuutin välein, jotta jäätelö pakastuu tasaisesti. Anna valmiin jäätelön pehmetä hetki huoneenlämmössä ennen tarjoilua.


English summary

This creamy vegan ice cream is made of coconut milk and cashews and it's flavored with plenty of fresh raspberries and real vanilla bean. Vodka and corn starch are added keep the ice cream soft but they don't affect to taste. The recipe doesn't require ice cream maker. This article written by David Lebovitz has some great tips about how to make ice cream without machine.


Recipe inspiration Baking Magique and Faring Well

Raspberry ice cream

200 ml (130 g) cashews, soaked 3–8 hours
500 ml (250 g) fresh raspberries

200 ml coconut milk (17 % fat), divided
½ vanilla bean
1 ½ tsp corn starch
4 tbsp sugar
1 ½ tsp vodka

Soak cashews for 3–8 hours. Put 300 ml (= little over half) raspberries into food processor and pulse until pureed. Put raspberry puree into fine mesh sieve to discard the solids. Press raspberries with back of the spoon to extract all juice. Drain and rinse pre-soaked cashews. Put cashews and raspberry puree into food processor and process until smooth (takes several minutes). Add rest of the raspberries to cashew mixture and puree them as well.

Pour 150 ml coconut milk into small pot. Cut halved vanilla bean lengthwise and scrape the seeds out. Add vanilla seeds and vanilla pod to coconut milk. Bring coconut milk to boil and then take it off from the heat. Let coconut milk steep for 10 minutes. Discard vanilla pod. Add sugar and stir until it’s dissolved. Preheat coconut milk. Mix corn starch to remaining 50 ml of coconut milk. Whisk corn starch slurry into hot coconut milk. Cook and stir coconut milk until it thickens. Let coconut pudding cool to room temperature.

Combine coconut milk pudding and raspberry-cashew cream. Add splash of vodka and stir. Set mixture into fridge until it is cooled completely (several hours or overnight). Pour mixture into freezer-safe container (or ice cream maker if you have one) and cover it with foil or lid. Set into freezer. Freezing takes 3–5 hours. Stir mixture every 30 minutes during freezing period. Thaw ice cream couple of minutes at room temperature before serving.

2 kommenttia:

  1. Oijoi! Harmi ettei meiltä vodkaa löydy, mutta täytyy kyllä pikkupullo hakea ihan vain tämän takia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! :D Varmasti jokin muukin väkevä alkoholi kuin vodka käy. Määrä on niin pieni, ettei sen pitäisi maistua lopputuloksessa.

      Toki, jos haluu oikein kikkailla, niin loraus (vadelma)liiköriä sopisi tähän varmasti mainiosti :)

      Poista

Olisi kiva kuulla kommenttisi! – I appreciate your comments! :)

PINT IT HOVER BUTTON START -->