torstai 1. lokakuuta 2015

Mausteinen seesamimaito | Golden sesame milk

turmeric sesame milk

Minä kuulun niihin, jotka fiilistelevät syksyn tullen kynttilöitä, paksuja villahuiveja ja ruskalehtiä. Kesä on toki hienoa aikaa, mutta kesällä tulee monesti sellainen fiilis, että on pakko koko ajan olla menossa ( – Suomen kesä on niin lyhyt!). Syksy sopii minulle paremmin, koska silloin on ihan hyväksyttävää ottaa iisisti ja vetäytyä omiin ajatuksiin.


Syksystä seuraa kuitenkin valitettavan usein sivuvaikutuksena vuotava nenä ja kipeä kurkku. Tein omaa syysflunssaani lievittämään kuumaa seesamaitoa, jonka maustoin kurkumalla, inkiväärillä, kanelilla, vaniljalla ja ripauksella mustapippuria. Wikipedian mukaan kurkumalla uskotaan olevan antibakteerisia vaikutuksia, minkä vuosi sitä on käytetty myös lääkkeenä. Kupillinen kurkumamaitoa ei korvaa antibioottikuuria, mutta se on kyllä ihan ensiapu alkavaan syysflunssaan. Jos ei muuta, niin ainakin se tekee sairastamisesta mukavampaa :)

Ihanaa lokakuuta kaikille!


Resepti mukailtu mm. My second breakfast

Mausteinen seesamimaito

5 dl vettä
1 dl seesaminsiemeniä
3 kuivattua viikunaa (kuivatut aprikoosit tai taatelit sopisivat varmaan myös hyvin)
parin sentin pätkä tuoretta inkivääriä, hienonnettuna

½ – 1 tl kurkumajauhetta
½ tl kanelia
vaniljauutetta / vaniljasokeria, maun mukaan
muutama rouhaisu mustapippuria
(halutessasi jotain makeutusta)


(Liota seesaminsiemeniä muutama tunti, jos on aikaa. Valuta ja huuhtele.)

Laita seesaminsiemenet, vesi, viikunat ja inkivääri blenderiin. Surauta tasaiseksi maidoksi. Kaada seos harsolla vuorattuun siivilään. Purista siemenmassasta niin paljon vettä pois, kuin mahdollista. (Jäljelle jääneen siemenmassan voi sekoittaa esim. puuron joukkoon)

Laita seesamimaito ja loput ainekset kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Keitä pari minuuttia ja juo kuumana.

turmeric sesame milk


English summary


This golden sesame milk is perfect for these crispy days of fall when you need something warm you. It's also great treatment for sore throat and flu because turmeric is believed to have anti-inflammatory effects.


Recipe adapted from My second breakfast

Golden sesame milk 

500 ml water
100 ml sesame seeds
3 dried figs (or sub with apricots or dates)
small knob of ginger, minced

½ – 1 ts turmeric powder
¼ ts cinnamon
vanilla extract or vanilla sugar, to taste
black pepper, freshly ground
(sweetener, opitonal)

(Optional step: soak sesame seeds couple of hours in fresh water. Drain and rinse.)

Put sesame seeds, water, figs and ginger in blender and process until smooth. Line fine mesh strainer with cheese cloth and sieve sesame milk (save seed pulp for your next oatmeal).


Heat sesame milk and rest of the ingredients until boiling. Cook couple of minutes and enjoy hot.

2 kommenttia:

  1. Wow! I can't even imagine what this flavour combination tastes like, but it sure sounds intriguing, and packed full of things that wake you up :D I love the intense colour of the drink as well! Thanks for sharing :D x

    VastaaPoista
  2. This drink tastes quite strong and spicy so I think everybody doesn't love it immediately. However, if you have caught a flu this is great drink fore sore throat :)

    VastaaPoista

Olisi kiva kuulla kommenttisi! – I appreciate your comments! :)

PINT IT HOVER BUTTON START -->