sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Papu–fenkolikeitto | Fennel and white bean soup


Minulle tammikuu on keittojen aikaa. Mielestäni ihan parhaita ovat papu- ja linssikeitot, jotka nautitaan hyvän leivän kanssa.  Ne ovat yksinkertaista maukasta ruokaa ja niiden maku vain paranee uudelleenlämitettäessä.

Tämän keiton päämaut ovat fenkoli ja sitruuna. Sitruunaa on keitossa kolmessa muodossa: mehuna, raastettuna sitruunankuorena ja hienonnettu suolasitruunana. Yhdessä ne tuovat keittoon intensiivisen ja raikkaan sitruksisen maun, joka pelaa hyvin yhteen aniksenmakuisen fenkolin ja mietojen papujen kanssa. 


Resepti-inspiraatio Bon Appetit ja Alexandra Cooks

Sitruunainen papu-fenkolikeitto

3 dl (250 g) kuivattuja valkopapuja
2 l vettä
2 tl suolaa

7 dl kasvislientä
2 laakerinlehteä
1 tl fenkolinsiemeniä

2 (600 g) fenkolia
1–2 (400 g) purjoa
4 valkosipulin kynttä
oliiviöljyä paistamiseen
1 dl vettä

3 ½ rkl suolasitruunaa, hienonnettuna
2–3 rkl sitruunamehua (n. 1/2 sitruuna)
mustapippuria myllystä
½ tl sinappijauhetta

Pinnalle: persiljaa, sitruunankuorta, fenkolin varsia

Mittaa kattilaan vesi ja suola. Huuhtele pavut ja laita ne likoamaan veteen 6 tunniksi tai yön yli. Kun pavut ovat lionneet, kaada liotusvesi pois ja huuhtele pavut. Laita papukattilaan 7 dl kasvislientä, laakerinlehdet. Murskaa fenkolinsiemenet rikki morttelissa ja lisää ne liemen ja papujen joukkoon. Keitä papuja n. 40 min tai kunnes ne ovat pehmeitä.

Sillä välin, kun pavut kiehuvat, leikkaa fenkoli suikaleiksi ja fenkolin varret renkaiksi. Säästä ohuimmat varret ja koristeluun. Halkaise purjot, huuhtele huolellisesti ja leikkaa ne puolirenkaiksi. Hienonna valkosipulinkynnet. Kuumenna paistinpannulla tilkka öljyä. Paista fenolisuikaleita keskilämmöllä, kunnes ne karamellisoituvat ja muuttuvat kullanruskeiksi (n. 10 min). Tee paistaminen useassa erässä ja lisää pannulle tarvittaessa hieman öljyä paistoerien välissä. Siirrä paistetut fenolisuikaleet papukattilaan. Paista seuraavaksi purjo samalla tavalla. Lisää viimeisen purjoerän joukkoon valkosipuli. Kun kaikki kasvikset on paistettu, deglaseeraa paistinpannu 1 dl vettä ja kaada vesi keittokattilaan.

Kun kaikki kasvikset ovat kattilassa, lisää keittoon hienonnettu suolasitruuna, sitruunamehu, mustapippuri ja sinappijauhe. Anna keiton kiehua vielä 10 min tai kunnes pavut ovat kypsiä. Poista laakerinlehdet. Koristele annokset persiljalla, fenkolin varsilla ja raastetulla sitruunankuorella.

----------------------

English summary

To me, hearty bean and lentil soups are mid-winter comfort food. They are simple to make and they actually get better when reheated.

This soup includes lemon in three forms: lemon juice, grated lemon peel and finely minced preserved lemon. Together they give the soup intensive lemony taste which pairs well with mild beans and anise-flavored fennel.

Recipe inspirartion Bon Appetit and Alexandra Cooks 

Lemony fennel and white bean soup


300 ml (250 g) dried white beans or cannelini beans
2000 ml water
2 tsp salt

700 ml vegetable broth
2 bay leaves
1 tsp fennel seeds

2 (600 g) fennels
1–2 (400 g) leeks
4 garlic cloves
olive oil, for frying
100 ml water

3 ½ tbsp preserved lemon, finely minced
2–3 tbsp lemon juice (half a lemon)
black pepper, freshly ground
½ tsp mustard powder

Garnishing: parsley, fennel fronds, grated lemon peel


Measure water and salt into large pot. Rinse beans and put them into salted water. Let them soak for 6 hours or overnight. Drain and rinse the beans. Add vegetable broth and bay leaves into pot. Crush fennel seeds in mortar and add them into broth. Cook beans about 40 minutes or until tender.

Meanwhile cut fennels into thin slices and fennel fronds into thin coins. Save the thinnest fronds for garnishing. Half leeks and rinse them thoroughly. Cut the leeks into half moons. Mince garlic gloves. Heat spalsh of oil on skillet. Fry fennel slices over medium heat until they have caramellized (about 10 minutes). Do this in batches and add more some as needed. Add the fried vegetables to the bean pot when you have finished one batch. Caramelize leeks with the same manner. Add minced garlic to the pan when you are frying the last batch of leeks. After you have caramelized all the fennels and leeks deglaze the pan with 100 ml water and pour the liquid into soup pot.


Add preserved lemon, lemon juice, black pepper and mustard powder to the soup. Cook it for 10 minutes or until beans are tender. Remove bay leaves. Ladle soup into bowls and garnish with parsley, saved fennel fronds, and grated lemon peel

2 kommenttia:

  1. Wow, tämä keitto-ohje kuullostaa ihanalta! Raikkaalta ja lämmittävältä. Täydellinen tammikuuhun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja ihan naulankantaan osuit: täydellinen tammikeitto :)

      Poista

Olisi kiva kuulla kommenttisi! – I appreciate your comments! :)

PINT IT HOVER BUTTON START -->