torstai 17. syyskuuta 2015

Hidas sipulikeitto | Onion soup with garlic croutons

Slow cooked onion soup with garlic croutons. Vegan - Maikin mokomin
Ruuanlaittaminen on minusta parhaimmillaan todella rentouttavaa. Kun oikein keskittyy kuorimiseen, pilkkomiseen ja paistamiseen parsimattomat sukat ja maailmantalouden synkät näkymät unohtuvat hetkeksi. Tämän sipulikeiton tekeminen käy melkein pitkästä mindfullness-harjoituksesta, sillä sen valmistumiseen menee yli kaksi tuntia. Aika onkin sipulikeiton tärkein mauste, sillä hidas kypsennys saa sipuleissa olevan sokerin karamellisoitumaan, mikä tekee niistä pehmeitä ja makeita. Karamellisoimisen jälkeen niitä haudutetaan vielä tunti tummalla oluella, mustapippurilla ja timjamilla maustetussa kasvisliemessä.

Hitautensa vuoksi tämä keitto on täydellistä sunnuntairuokaa. Sen valmistaminen ei kuitenkaan ole vaivalloista, sillä keitto tekeytyy sipulien pilkkomisen jälkeen melkolailla itsestään. Sillä välin, kun keitto hautuu, voi vaikka katsoa kasan kissavideoita, lukea hömppäromaania tai uppotua Netflixiin. Rittää, että keittoa käy aina välillä sekoittelemassa, minkä jälkeen voi jatkaa sunnuntaifiilistelyjä. Kun keitto alkaa näyttää valmiilta, kannattaa vielä nopeasti paahtaa patonkia tai muuta vaaleaa leipää uunissa. Keiton päälle revityt rapeat leipäpalaset maistuvat nimittäin melko taivaallisilta, kun ne imevät itseensä keiton paksua, suolaisenmakeaa lientä.



Resepti mukailtu TheKitchn

Sipulikeitto

2 kg sipuleita, siivutettuina
1/3 tl suolaa
Oliiviöljyä

3 valkosipulin kynttä, hienonnettuna
2 rkl vehnäjauhoja
4 dl tummaa olutta
1 l kasvislientä
Laakerinlehti
1 tl tuoretta timjamia (kuivattukin käy)
Mustapippuria myllystä (reilusti)
1 tl fariinisokeria
1 rkl balsamiviinietikkaa

Kuori sipulit ja siivuta niistä muutama. Kun leikkuulaudalle ei enää mahdu enempää sipuleita, kuumenna paistinpannulla tilkka oliiviöljyä. Paista sipuleita, kunnes ne kuullottuvat ja pehmenevät hieman (n. 5 min). Sillä välin, kun ensimmäinen sipulierä paistuu, jatka sipuleiden pilkkomista.  Laita myös iso kattila kuumenemaan keskilämmölle. Kun ensimmäinen erä sipuleita on kuullottunut, siirrä ne isoon kattilaan ja aloita toisen erän paistaminen. Jatka sipuleiden kuullottamista erissä (5­–6 erää, pannun koosta riippuen) ja siirrä valmiit sipulit aina kattilaan. Lisää paistoerien välissä pannulle tilkka öljyä, jos vaikuttaa siltä, että sipulit tarttuvat siihen kiinni.

Kun kaikki sipulit on kuullotettu, aloita sipuleiden karamellisoiminen. Se onnistuu parhaiten, kun sinulla on mahdollisimman paljon paistopintaa. Jos sinulla on iso, laakea kattila, voit tehdä karamellisoimisen siinä. Minun kattilani oli enemmänkin kapea ja korkea, joten jaoin puolet sipuleista paistinpannulle, jossa karamellisoin osan sipuleista.

Ripottele sekä kattilassa että paistinpannulla olevien sipuleiden pinnalle hieman suolaa ja sekoita. Laita kattila ja paistinpannu matalalle lämmölle. Anna sipuleiden paistua niissä hitaasti 45–60 min ajan. Käy sekoittamassa niitä n. 15 min välein. Jos sipulit meinaavat palaa ja tarttua pannuihin kiinni, madalla lämpötilaa ja/tai lisää pannulle tilkka vettä. Sipulit menettävät hitaan paistamisen aikana nestettä ja ne kutistuvat. Ne ovat valmiita, kun ne ovat muuttuneet hunajan värisiksi ja lähes hillomaisen tahmeiksi.

Kun sipulit ovat valmiita, lisää kattilaan hienonnettu valkosipuli ja vehnäjauhot. Nosta lämpötila keskilämmölle ja sekoittele 2 min ajan. Kuumenna tällä välin kasvisliemi kiehuvaksi. Kaada kasvisliemi kattilaan koko ajan sekoittaen. Lisää myös paistinpannulla olevat sipulit kattilaan. Deglaseeraa pannu noin desillä olutta (=kaada lämpimälle pannulle tilkka olutta ja hankaa sen pintaan jääneet sipulit esim. lastalla irti). Kaada paistinpannulla oleva olut kattilaan ja lisää sinne myös loppu olut. Lisää kattilaan yrtit, mustapippuri, fariinisokeri ja balsamiviinietikka. Anna keiton hautua miedolla lämmöllä 60 min. Tarjoa valkosipulikrutonkien kanssa.


Valkosipulikrutongit

Patonkisiivuja
Valkospipulin kynsi
Oliiviöljyä
Merisuolaa

Kuumenna uuni 225’C. Laita patonkisiivut leivinpaperilla päälystetylle uunipellille. Leikkaa valkosipulin kynsi pitkittäin puoliksi ja hankaa sitä patonkisiivuihin. Sivele pullasudilla patonkiviisujen pintaan hieman oliviöljyä ja rouhi päälle merisuolaa. Paista 5 min, kunnes patonkipalat ovat rapeita ja kullanruskeita.


Slow cooked onion soup with garlic croutons. Vegan - Maikin mokomin

This onion soup is not fast food but definitely worth of waiting. Slow cooking in low temperature  makes onions sweet and almost jam-like. After caramelization they are simmered in vegetable broth which is enriched with dark beer, balsamic vinegar and thyme. Although it takes quite a while to prepare the soup there's not much active work in the cooking process.


Recipe is adapted from TheKitchn

Onion soup

2 kg onions, cut to half moons
1/3 ts salt
Olive oil

3 garlic cloves
2 tbsp wheat flour
4 dl dark beer
1 l vegetable broth
Bay leaf
1 ts fresh (or dried) thyme
Black pepper, freshly ground
1 ts brown sugar
1 tbsp balsamic vinegar

Peel onions and start cutting. When your chopping board looks crowded, heat a drizzle of oil on skillet and add onions to it. Sautee onions for 5 minutes until they have softened. Meanwhile continue chopping onions. Set large pot over medium heat. When the first batch of onions is ready transfer them to large pot and start to sautee the next batch. Continue until you have cooked all the onions. You probably need to sautee onions in 5–6 batches. Add some oil to the skillet if onions stuck to it.

When all onions are precooked start caramelizing them. When caramelizing onions the key thing is to spread onions across large surface. Because my pot was tall and narrow bottomed I transfered half of the onions back to skillet. However, if you happen to have large and wide bottomed pot you can do everything in it.

Sprinkle onions with salt and mix. Set skillet and large pot (or just large pot) over low heat. Let the onions cook slowly for 45–60 minutes. Mix them after every 15 minutes. If they seem to burn or stuck to the pan set the heat lower and/or add a splash of water to the pans. As cooking continues onions will collapse and reduce in size. They are ready when they have turned amber and resemble sticky jam.

When onions are fully caramelized add minced garlic and flour to the pot. Rise temperature to medium heat and cook for 2 minutes. Meanwhile bring vegetable broth to boil. Add broth to the pot while constantly whisking. Transfer onions from the skillet to the pot. Deglaze the skillet with splash of beer and pour liquid to the pot. Add rest of the beer swell. Add herbs, black pepper and brown sugar. Cook the soup over medium heat for 60 minutes and serve with garlic croutons.


Garlic croutons

Baguette slices
Garlic clove
Olive oil
Sea salt

Preheat oven to 225’C. Set sliced baguette on baking tray. Cut garlic clove to half and rub it to bread slices. Brush bread with lightly with olive oil and sprinkle some sea salt on top. Bake for 5 minutes until they are crispy and golden brown.


4 kommenttia:

  1. Sipulikeittoa tulee aina talvisin tehtyä, mutta olutta en ole kokeillut viinin sijasta. Pitää laittaa tämä korvan taakse :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä onkin vähän rustiikkisempi versio klassisesta ranskalaisesta sipulikeitosta. Oluen maltainen maku sopi tosi kivasti makeaksi paistuneisiin sipuleihin :)

      Poista
  2. Usually onion soups are quite thin, but I prefer the ones that fillyou up - this looks perfect and sounds deeeelicious :D A perfect Autumn warmer :)

    VastaaPoista

Olisi kiva kuulla kommenttisi! – I appreciate your comments! :)

PINT IT HOVER BUTTON START -->