maanantai 7. maaliskuuta 2016

Palsternakkalevite | Parsnip paté

Olen jakanut täällä blogissa viime aikoina useampia leipäreseptejä, joten on varmaan paikallaan kirjoittaa myös leivänpäällyksistä. Useimmiten levitän leivälle pähkinä- tai siementahnoja (yleensä maapähkinävoita tai tahinia), sillä niitä saa kätevästi suoraan purkista. Muita leivänpäälysklassikkoja ovat tietysti avokado ja erilaiset hummukset. En ole (vielä) kovin kokenut vegaanisten juustojen tekijä, sillä olen tehnyt vain yhtä pähkinäjuustoa. Aion kuitenkin ajatellut jatkaa kokeiluja ja laittaa onnisuneimmat reseptit myös tänne blogiin :)

Vegaanijuustojen ohjeita odotellessa laitan tänne kuitenkin yhden varsin mainion leivänpäällysreseptin. Auringonkukansiemenet ja paistettu sipuli tekevät tästä palsternakkalevitteestä maukasta ja täyteläistä. Maustoin tahnan fenkolin siemenillä, joka täydensi paistetun palsternakan makeutta mutta rosmariini kävisi varmasti myös hyvin kokonaisuuteen. Sen lisäksi, että tahna on hyvää leivän päällä, se kävisi varmasti hyvin myös dipiksi vihanneksille :)

PS. Aikaisemmin julkaisemani pinaattiwrap-resepti on saanut kivasti viraalihuomiota. Ohjetta on jaettu One green planet-sivustolla 2,8 tuhatta (!) kertaa. Lisäksi se poimittiin mukaan Feed feedin Vegan Family Friendly-listaukseen (kiitos Tiinatuuli!) ja myös Veera Rusanen nosti ohjeeni omassa Instagramissaan. Iso kiitos molemmille naisille – tällainen huomio todella lämmittää mieltä! :)


Palsternakkalevite 

1 dl auringonkukansiemeniä
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
250 g palsternakkaa (2–3 kpl)
2 rkl oliiviöljyä
1 tl sinappijauhetta
1 tl fenkolin siemeniä, morttelissa hienonnettuina
2 tl sitruunamehua
suolaa, maun mukaan
mustapippuria myllystä
(vettä, tarvittaessa)

Paahda auringonkukansiemeniä kuumalla, kuivalla pannulla, kunnes ne ovat saaneet vähän väriä. Siirrä syrjään. Hienonna sipulit ja valkosipulin kynnet. Kuori palsternakat ja leikkaa siivuiksi. Kuumenna öljy paistinpannulla ja ruskista sipulia matalalla keskilämmöllä n. 5 minuutin ajan. Lisää valkosipuli ja palsternakat ja jatka paistamista, kunnes palsternakat ovat saaneet vähän väriä ja pehmenneet. Soseuta kaikki ainekset pienessä tehosekoittimessa ja sauvasekoittimella tasaiseksi tahnaksi. Lisää seokseen muutama lusikallinen vettä, jos se on tarpeen.

--------------------
English summary

This creamy and mellow paté is made of parsnips, panfried onion and toasted sunflower seeds. Spread it on toast or use as a dip! :)

Parsnip paté


100 ml sunflower seeds
2 onions
2 garlic cloves
250 g parsnips (2 or 3)
2 tbsp olive oil
1 ts mustard powder
1 ts fennel seeds, crushed
2 ts lemon juice
salt, to taste
freshly ground black pepper
(water, as needed)

Toast sunflower seeds in hot and dry skillet until they smell toasted. Set aside. Mince onions and garlic. Peel parsnips and cut them into discs. Preheat skillet with splash of oil. Fry onions over medium-low heat until browned (about 5 minutes). Add garlic and parsnips and continue frying until parsnips have softened. Puree all ingredients to smooth paté (add some water if mixture seems too thick).

4 kommenttia:

  1. This sounds lovely! As much as I love hummus, it is nice to have alternative spreads for toast and crudites! Thanks for the recipe Maikki :D Interesting combination with the fennel and mustard too! x

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you! Indeed: this is great alternative to hummus :)

      Poista

Olisi kiva kuulla kommenttisi! – I appreciate your comments! :)

PINT IT HOVER BUTTON START -->