torstai 28. huhtikuuta 2016

Sitruunaruohocurry | Lemongrass curry soup

Thaimaalaisesta keittiöstä vaikutteita ottanut currynuudelikeitto on täydellistä ruokaa juuri nyt, kun ulkona näyttää keväiseltä mutta ilma tuntuu vielä purevan kylmältä. Sitä haluaisi jo siirtyä syömään uusia perunoita ja mansikoita mutta totuus on, että kesän kasvikset eivät ole täällä vielä ainakaan kuukauteen. Mausteinen kuuma keitto sopii hyvin kesästä haaveiluun, sillä tuore minttu, lime ja sitruunaruoho tekevät siitä raikasta mutta toisaalta liemen mausteet ja chili tuovat kaivattua lämpöä :)

Sitruunaruoho-nuudelikeitto

Sitruunaruoho-currytahna (ohje alla)
8 dl kasvislientä (+ suolaa tarvittaessa)
2 dl kuivia keltaisia halkaistujan herneitä (tai linssejä)
sitruunaruohon vihreät varret (ks. currytahnan ohje)
2 tl fariinisokeria
limen kuori
½ limen mehu
Kesäkurpitsa
100g makeita herneenpalkoja (“snow peas”)

Lisäksi ja pinnalle
Riisinuudeleita / riisivermiselliä
Minttua
Kevätsipulia, hienonnettuna
Salottisipulia, ohuina siivuina
Limelohkoja
Chilisiivuja

Valmista currytahna alla olevan ohjeen mukaan. Huuhtele halkaistut herneet huolellisesti. Laita currytahna kattilaan ja kuullota tahnaa keskilämmöllä koko ajan sekoittaen parin minuttin ajan. Lisää kasvisliemi, huuhdellut herneet sekä sitruunaruohon vihreät varret currytahnan joukkoon. Keitä herneitä, kunnes ne ovat kypsiä mutta eivät vielä muussaantuneet (n. 30 min). Pilko herneiden kiehuessa kesäkurpitsa ja leikkaa herneenpalot puoliksi. Raasta limen kuori ja purista puolikkaasta limestä mehu ja lisää ne liemeen. Poista sitruunaruohon varret liemestä. Lisää kersäkurpitsa ja herneenpalot keittoon juuri ennen tarjoilua.

Valmista riisinuudelit pakkauksen ohjeen mukaan ja jaa ne annoskulhoihin. Kauho päälle keittoa ja koristele mintulla, limelohkoilla, chilisiivuilla sekä kevät- ja salottisipulilla.


Currytahna mukailtu 101 Cookbooks-blogista

Sitruunaruoho-currytahna

2 sitruunanruohon vartta
3 valkosipulin kynttä
3 salottisipulia
20 g (n. 3 cm pala) tuoretta inkivääriä
10 g tuoretta kurkumaa (tai 2 tl kurkumajauhetta)
½ vihreä chili (tai maun mukaan)
3 tl korianterin siemeniä
2 tl juustokuminan siemeniä
1 rkl rypsiöljyä

Poista sitruunaruohosta uloimmat kerrokset. Leikkaa myös sitruunaruohon vihreä varsi pois mutta säästä se liemen keittämistä varten. Pilko sitruunaruohon vaaleaa tyviosaa hieman pienemmäksi. Kuori ja pilko valkosipuli ja salottisipulit. Raaputa inkivääristä ja kurkumasta ohut kuori pois veitsellä ja pilko ne pienemmiksi paloiksi. Pilko myös chili. Hienonna korianterin ja juustokuminan siemeniä morttelissa.  Laita kaikki ainekset blenderiin tai tehosekoittimeen ja anna koneen käydä, kunnes ainesosat ovat hienontuneet. Lisää öljy ja prosessoi tasaiseksi tahnaksi.

English summary

Lemongrass curry soup

Lemongrass curry paste (recipe follows)
800 ml vegetable stock (add salt as needed)
200 ml yellow split peas (or use lentils)
lemongrass, green stalks only (see curry paste recipe)
2 tsp brown sugar
Zest of lime
Juice of ½ lime
Zucchini
100g snow peas

Add-ins and garnishes
Rice noodles / rice vermicelli
Mint
Scallions, sliced
Shallots, sliced
Lime wedges
Chili slices

Prepare curry paste according to instructions (see below). Rinse split peas under running water. Set heavy bottomed pot on medium high heat and add curry paste. Stir-fry curry paste for couple of minutes. Add vegetable stock, yellow split peas, and green parts of lemongrass stalk. Cook until peas are tender but not mushy (about 30 minutes). Meanwhile, chop zucchini and cut snow peas half. Zest and juice lime and add them to broth. Remove lemongrass stalks and add zucchini and peas to the broth just before serving.

Prepare noodles according to package instructions and divide them to serving bowls. Ladle soup over noodles and garnish with herbs, scallions, shallot, chili and lime wedges.

Curry paste adapted from 101 Cookbooks

Lemongrass curry paste

2 lemongrass stalks
3 garlic cloves
3 medium shallots
20 g / 3 cm fresh ginger
10 g fresh turmeric (or 2 tsp turmeric powder)
½ green chili (or to taste)
3 tsp coriander seeds
2 tsp cumin seeds
1 tbps neutral tasting vegetable oil

Remove outer leaves of lemongrass. Cut off the greenish stalk but spare it for broth. Chop the white part of the lemongrass. Peel and chop shallots and garlic. Remove thin outer layer from ginger and turmeric and chop them to smallish pieces. Chop chili. Grind coriander and cumin seeds to corase powder. Put all ingredients into blender and process until they are minced. Add oil and process to smooth paste. 

4 kommenttia:

  1. Aina kuolaan sun ihania ohjeita ja kuvia! Ja en ikinä saa aikaan kommentoida :D tää näyttää niin super hyvälle, pakko tehdä! Sitruunaruoho on todella mun heikko kohta, jo se tuoksukin! Tuoretta tulee toisaalta todella harvoin käytettyä, vaam usein ostan valmiin tahnan kaupasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, kiva kuulla! :) Täytyy myöntää, että mä en ole aina tykännyt sitruunaruohosta. Joskus ajattelin, että se tuoksuu saippualle ( :D ) mutta pari vuotta sitten aloin mieltyä siihen. Mulla on kaupan sitruunaruohotahnoista vähän huonoja kokemuksia mutta olen varmaan ostanut väärää merkkiä. Onko sulla tiedossa jokin hyväksi havaittu? :)

      Poista
  2. Näyttääpä hyvältä! Mä olen alkanut tehdä laiskuuttani currytahnat aina koneen voimalla, enkä ole huomannut makueroa morttelissa pakertamaani tahnaan verrattuna. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei ne mausteet ja sitruunaruohot varmaan tiedä, onko ne hienonnettu morttelissa vai koneella ;)

      Poista

Olisi kiva kuulla kommenttisi! – I appreciate your comments! :)

PINT IT HOVER BUTTON START -->