maanantai 25. elokuuta 2014

Pikkelöityjä vihanneksia ja linssejä | Pickled veggies and lentils


Sitrushedelmät ja etikat ovat hyvä tapa pehmittää muutoin kovat vihannekset, kuten fenkoli, kaalit ja porkkana ilman, että ne muuttuvat mauttomiksi ja lötköiksi, kuten voi käydä, jos niitä kypsentää keittämällä. Vihannesten lisäksi vinegreteillä ja marinadeilla saa makua tofuun, linsseihin ja papuihin, joiden maku voi muuten muistuttaa pesusientä tai kylmää hernekeittoa. Etikoissa on kuitenkin eroja! Valitsen käyttämäni hapon reseptin raaka-aineiden ja ruuan tyylin mukaan mukaan.

  • Sitruunamehun yhdistän tilliin ja Välimeren makuihin sekä salaatinkastikkeeseen sinapin kanssa
  • Appelsiinimehu käy samoihin kuin sitruunakin, mutta on tietysti makeampi. Siitä saa myös hyvän sweet&sour -kastikkeen pohjan
  • Lime sopii erityisen hyvin kaakkois- ja itäaasialaiseen ruokaan, sekä Väli- ja Etelä-Amerikan keittiöihin
  • Balsamiviinietikkaa käytän tomaattien, sienien sekä tofun ja tempehin marinointiin. Se sopii kun haluat umami /  ”earthy” makua ruokaan. Balsamiviinietikasta ja sokerista voi keittää 1:1 –ohjeella balsamisiirappia, joka on aika ihanaa kypsien tomaattien tai grillattujen hedelmien päällä
  • Omenaviinietikka sopii oikeastaan kaikkeen mutta erityisen hyvin ruokiin, joissa on omenaa tai päärynää. Se on miedompi ja vähemmän pistävä kuin valkoviinietikka
  •  Riisiviinietikka sopii itäaasialaisiin ruokiin ja marinadeihin
  • Valkoviinietikkaan teen yleensä vihannessäilykkeet, kuten etikkakurkut
  • Punaviinietikkaa en ole oppinut käyttämään. Sanoisin, että käy hyvin samoihin ruokiin, kuin balsamiviinietikkakin, vaikka ne eivät olekaan sama asia
  • Shamppanjaviinietikkaakaan en ole käyttänyt mutta se kuulostaa ihana glamöröösiltä
  • Väkiviinaetikka: ? En käytä koskaan, kamalan pistävää ja voimakasta. Sopii ehkä tiskialtaiden desinfioimiseen…

+ Viinipullon jämät (mitkä jämät?) korvaavat viinietikan mainiosti. Eikä haittaa, vaikka pullo olisi ollut pitkäänkin auki

Tämän mainospuheen lopuksi totean vielä, että viinietikkapohjaiset salaatit ovat mainiota piknik-ruokaa, sillä ne paranevat odotellessaan, eivätkä ne pilaannu yhtä herkästi helteessä kuin salaatit, joissa on maito- tai majoneesipohjainen kastike. Etikkaharrastuneisuudestani johtuen alla oleva resepti voi olla makuusi liian kirpeä, joten aloita omenaviinietikan lisääminen varovasti ja lisää tarpeen mukaan!

Resepti inspiroitunut tästä ohjeesta. Nektariinit, kesäkurpitsat ja maissi ovatkin nyt sesongissa (varsinkin oma maissini, joka oli pakastealtaasta... :) ).

 

Pikkelöityjä vihanneksia ja linssejä


1,5 dl vihreitä linssejä

4 dl (pakaste)maissia
kesäkurpitsa, kuorimaveitsellä suikaloituna
punasipuli, ohuina siivuina

Vinegretti

3 rkl omenaviinietikkaa
3 rkl kuumaa vettä
1 rkl hunajaa / agavesiirappia
½ tl suolaa
1 tl juustokuminaa
mustapippuria
1 tl sinappijauhetta

2 nektariinia, kuutioina
3 rkl auringonkukansiemeniä

Sekoita vingrettiainekset yhteen. Yhdistä maissi, kesäkurpitsa ja sipuli siihen ja anna marinoitua vähintään puoli tuntia. Keitä linssit pakkauksen ohjeen mukaan ja paahda siemeniä kuumalla pannulla. Sekoita nektariinikuutiot muiden vihannesten joukkoon ennen tarjoilua. Tarjoa salaatti linssipedin päältä.

----------------------
English summary

Recipe is inspired by Dolly and Oatmeal 

Pickled summer veggies and lentils

1,5 dl green lentils

4 dl (frozen) corn
zucchini, shaved
red onion, thinly sliced

Vinaigrette

3 tbsp apple cider vinegar
3 tbsp hot water
1 tbsp honey or agave syrup
½ ts salt
1 ts cumin
black pepper
1 ts powdered mustard

2 nectarines, cubed
3 tbsp sunflower seeds

Mix vinaigrette ingredients together. Combine corn, zucchini and red onion. Pour vinagrette over the veggies and let them marinated at least 30 min. Cook lentils according to package. Add nectarines to the salad. Set lentils on the serving plate and top them with the rest of the salad.




2 kommenttia:

  1. punaviinietikka sopii hyvin sipulin marinoinnille! :) nams

    VastaaPoista
  2. totta puhut :) marinointi tekee ihmeitä väkeville sipuleille – marinoituna sopivat hyvin vaikka hampurilaisen väliin

    VastaaPoista

Olisi kiva kuulla kommenttisi! – I appreciate your comments! :)

PINT IT HOVER BUTTON START -->