sunnuntai 28. syyskuuta 2014

DIY: Yrttilaatikko kuormalavasta | DIY: Pallet herb rack


Internet on täynnä ideoita kuormalavojen uusiokäyttöön ja esimerkiksi hakusanalla pallet furniture löytää mitä innovatiivisempia ratkaisuja. Kuormalavoja voi ostaa uutena mutta niitä voi kysellä myös rakennustyömailta tai kaupoista, jotka antavat vanhoja lavoja usein ilmaiseksi. Mielestäni käytetyissä kuormalavoissa on hienon raffi ulkonäkö ja lisäksi vanhan materiaalin hyödyntämisestä tulee hyvä mieli :)

Tämä yrttilaatikko on malliesimerkki helposta ja nopeasta DIY-projektista. En ole mikään nikkaroija, sillä ennen tätä olin tarttunut sahaan ja vasaraan viimeksi ala-asteen puukäsityötunnilla, mutta näilläkin taidoilla homma onnistui. Kuluneen materiaalin työstäminen on sitä paitsi anteeksiantavaaa, sillä lopputuloksen ei ole tarkoituskaan näyttää aivan viimeisen päälle viilatulta. Mikäli yrttilaatikon tekee käytetystä lavasta, kannattaa kuitenkin tutkia, mitkä puolet siitä ovat siisteimmässä kunnossa.

Itsetehty yrttilaatikko on paitsi käytännöllinen niin myös kaunis viherelementti parvekkeelle tai terassille. Hyötykasvien rinnalle laatikkoon voi tietysti istuttaa myös kukkia – esimerkiksi köynnöstävä krassi voisi näyttää kivalta! Timjamin ja rosmariinin kaltaiset puuvartiset yrit pärjäävät ulkona pitkälle syksyyn, jos ne ovat suojaisessa paikassa. Hennommat yrtit, kuten basilika, kuitenkin paleltuvat herkästi, joten ne kannattaa nostaa sisälle, kun ilmat kylmenevät.


Alla kuvalliset on ohjeet yrttilaatikon tekemiseen. Kuvissa näkyvät yrit tarjosi Järvikylä ja osallistun tällä blogipostauksella heidän järjestämään DIYrtti -blogihaasteeseen.

Yrttilaatikko kuormalavasta


Tarvikkeet: kuormalava, saha, nauloja, sanomalehteä

  • 1. Kuormalavan pohja: tästä puolesta tulee yrttilaatikon etuosa
  • 2. Lava toiselta puolelta: yrttilaatikon takaseinä. Lava sahataan kahtia keskimmäisen laudan oikealta puolelta (ks. katkoviiva). Merkitse sahauskohta lautoihin esimerkiksi lyijykynällä
  • 3. Sahaa merkityistä kohdista
  • 4. Kuormalava on nyt kahdessa osassa. Isompi puolikas (oikeanpuoleinen) on yrttilaatikon runko

  • 5. Sahaa ylijääneestä puolikkaasta kaksi leveää poikkilautaa yrttikaukaloiden pohjiksi
  • 6. Sahaa pohjalaudat sopivan levyisiksi
  • 7. Naulaa pohjalaudat runkoon niin, että muodostuu kaksi kaukaloa
  • 8. Vuoraa kaukaloiden pohjat sanomalehdellä. Näin niihin laitettavat kasvit ja kasteluvesi eivät kostuta puuta (kostuneet sanomalehdet voi vaihtaa uusiin)

  • 9. Valmis!



----------------------------
Instructions in English

Transform an old pallet to herb or flower rack! The herbs were sponsored by Järvikylä

Pallet Herb Rack


You'll need: wooden pallet, saw, nails, and some newspaper
Numbers refer to the pictures above
  • 1. The bottom side of the pallet: it will be the front side of the rack
  • 2. Another side of the pallet: it will be the back side of the rack. You are going to saw the pallet half according to the dotted line (see pic.). Mark the line with pencil
  • 3. Saw according to the markings
  • 4. The pallet is now in two pieces. The bigger half (on right) is the frame of the rack
  • 5. Separate two boards from the leftover half. Those boards will be the bottoms of the two herb containers
  • 6. Adjust the width of the boards if necessary
  • 7. Nail the boards to the frame so that they form two containers
  • 8. Line the containers with newspaper. The paper will soak the extra moisture from the plants so that they won't rotten the wood. Change the paper every now and then
  • 9. Done! 

Rosmarinus officinalis = rosmariini = rosemary  //  Ocimum basilicum = basilika = basil

Salvia = sage // Thymus vulgaris = timjami = thyme

2 kommenttia:

Olisi kiva kuulla kommenttisi! – I appreciate your comments! :)

PINT IT HOVER BUTTON START -->