torstai 2. heinäkuuta 2015

Japanilainen ohratee | Japanese barley tea


Jääteella on minun mielessäni ollut hieman huono kaiku. "Ice Tea" on aikaisemmin tarkoittanut minulle kahden litran pahvikartongeissa myytäviä mehujuomia, jotka maistuvat lähinnä sokerilta. Kuitenkin ollessani matkalla Japanissa ja Etelä-Koreassa, ihastuin paikallisiin kylmiin teejuomiin,  joita saattoi ostaa jokaisesta ruokaupasta ja kadunvarren kolikkoautomaatista. Useimmat niistä olivat  täysin makeuttamattomia, joten ne olivat kaukana Suomen esanssilitkuista, joihin olin tottunut. Kylmä tee olikin koko reissun ajan minun vakkarijanojuomani ja se oli hyvää myös ruuan kanssa.


Erilaisia teelaatuja oli hyllyriveittäin. Osa niistä on teetä sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta osassa pääraakaineena on vilja. Ohratee (japaniksi mugicha, koreaksi boricha) on viljateistä tyypillisin, mutta teetä voidaan uuttaa myös maissista ja riisistä (lähde mm. Wikipedia)

Nyt, kun ilmat viimein alkavat lämmetä, muistin matkajuomani. Löysin mugicha-reseptin parin googlailun jälkeen ja se olikin yllättävän yksinkertainen: paahdettua ohraa keitetään 20 minuuttia, jonka jälkeen keitinvesi siivilöidään ja jäähdytetään. Mugicha ei maistu samalle kuin tavallinen tee. Sen viljaisa maku voi vaatia totuttelua mutta jääkylmänä se on todella virkistävää kesäjuomaa :)


resepti mukailtu Thirsty for Tea ja La Fuji Mama


Mugicha, japanilainen ohratee 

1 ¼ dl ohrasuurimoita
2 l vettä

Paahda ohrasuurimoita kuivalla paistinpannulla keskilämmöllä 10-15 min, kunnes ne ovat saaneet hieman väriä. Sekoita paahtamisen aikana muutaman kerran, jotta suurimot paahtuvat tasaisesti. Anna niiden jäähtyä.

Kuumenna vesi kattilassa kiehuvaksi ja keitä ohrasuurimoita 20 min. Sammuta levy ja anna teen seistä 5 min. Siivilöi tee ja laita jääkaappiin. Tarjoa kylmänä jäiden kanssa.




English summary


I got familiar with barley tea, mugicha, while I travelled in Japan and South Korea. This traditional drink doesn't taste regular tea but it has unique earthy and slightly bitter flavor. According to Wikipedia mugicha has many health benefits. It's also really easy to make since it's actually just chilled barley cooking liquid.

Cold mugicha is really refreshing, healthy and low-calorie which make it perfect drink for hot summer days :)
This recipe is adapted from Thirsty for Tea and La Fuji Mama

Mugicha, Japanese barley tea

1 ¼ dl pearl barley
2 l water

Toast barley 10-15 minutes on dry skillet over medium heat until it has turned dark brown. Shake skillet occasionally to ensure even roasting.

In a large pot bring water to boil and cook toasted barley 20 minutes. Set the heat off and let tea steep for 5 minutes. Sieve tea and refrigerate. Serve cold with ice.

4 kommenttia:

  1. Barley tea? How interesting! I bet it is really nutritious :) x

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. At least according to Wikipedia it has many health benefits :) And it's low in calories too

      Poista
  2. Itse olen nykyisin ihastunut ohraan ja ohrasuurimoita onkin aina kaapissa. Muistelinkin tällaisen juoman olevan suosittua, kun kävin E-Koreassa, mutta en kerennyt maistamaan, koska oli liian kiire juoda kaikenlaisia vihreä tee -pohjaisia juomia. Kiitos ohjeista, rupeankin paahtohommiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vaan! Tämä on ihanan helppo ja virkistävä (ja halpakin!) juoma :)

      Poista

Olisi kiva kuulla kommenttisi! – I appreciate your comments! :)

PINT IT HOVER BUTTON START -->