lauantai 12. joulukuuta 2015

Baharatilla maustettu linssisalaatti | Baharat lentils with roasted carrots

Tein tämän lähi-itähenkisen linssisalaatin samalle aterialle edellisen postauksen tahinipaahdetun kukkakaalin kanssa. Kokonaisena paahdettu kukkakaali on komean näköinen mutta ei kovin täyttävä ruokalaji, joten proteiinipitoinen linssisalaatti sopii hyvin sen lisukkeeksi. Ne käyvät myös makujensa puolesta hyvin yhteen, sillä ne molemat on maustettu baharatilla, sitruunamehulla sekä tuoreilla yrteillä. Miedonmakuiset linssit kaipaavatkin reilusti mausteita ja riittävästi hapokkuutta, jotta niistä tulee maistuvia. Mausteiden lisäksi paistettu sipuli, paahdetut mantelit ja marinoidut rusinat tuovat linssisalaattiin makua ja täyteläisyyttä. Salaatti viimeistellään paahdetuilla porkkanoilla. Porkkanat kannattaa paahtaa melko kuumassa uunissa niin, että ne alkavat jo hieman ruskistua, sillä huolellinen paahtaminen tuo niiden makeuden esiin. Lopuksi heitin salaatin päälle vielä kourallisen granaattiomenan siemeniä. Ne eivät ole mitenkään pakollinen ainesosa mutta ovathan ne nyt aivan vastustamattoman kauniita :)

Baharatilla maustettuja linssejä ja paahdettuja porkkanoita


½ sitruunan mehu
2 tl granaattiomenasiirappia
2 tl oliiviöljyä
½ dl kuumaa vettä
Suolaa, maun mukaan
1 dl rusinoita

1 ½ dl ruskeita manteleita
N. 700 g porkkanoita + oliiviöljyä

2 ½ dl vihreitä linssejä (+suolaa keitinveteen)
Sipuli
2 valkosipulinkynttä
Tuoretta korianteria
Tuoretta persiljaa
Granaattiomenan siemeniä

Tee kastike sekoittamalla sitruunamehu, granaattiomenasiirappi, oliiviöljy, vesi, baharat ja suola. Lisää rusinat kastikkeeseen marinoitumaan. Kuumenna uuni 175’C. Paahda manteleita uunissa 7–10 min, kunnes ne alkavat tuoksua. Rouhi manteleita kevyesti veitsellä. Nosta uunin lämpötila 225’C. Kuori porkkanat ja leikkaa ne kahtia tai isoimmat neljään osaan. Pirskottele porkkanoiden päälle hieman öljyä ja paahda niitä uunissa 20–30 min, kunnes niihin on tullut vähän väriä.

Keitä linssit kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan ja valuta vesi pois. Sekoita kastike, rusinat ja mantelit (säästä muutamia koristeluun) kuumien linssien joukkoon. Hienonna sipuli ja valkosipuli. Paista sipulia keskilämmöllä muutama minuutti. Lisää pannulle myös valkosipuli ja jatka paistamista vielä hetki. Lisää sipulisilppu linssien joukkoon. Lisää myös hienonnettu korianteri ja persilja (säästä muutamia lehtiä koristeluun). Siirrä linssit laakeaan tarjoiluvuokaan ja asettele paahdetut porkkanat niiden päälle. Koristele salaatti lopuilla manteleilla, persiljalla, korianterilla ja granaattiomenan siemenillä.



English summary


I served the lentil salad with this tahini roasted cauliflower. These dishes go well together because both of them are seasoned with Baharat, lemon juice and fresh herbs. In my experience lentils need quite a lot of seasoning because otherwise they can taste quite bland. In addition of spices panfried onion, toasted almonds and marinated raisins bring richness to this dish. I spread the lentils to flat dish and added a pile of roasted carrots over them. I roasted the carrots in high temperature so that they almost became charred, which made them extra tasty. Finally, I topped the salad with handful of pomegranate arils. Pomegranate is an optional ingredient but they look so pretty :)

Baharat lentils with roasted carrots


Juice of ½ lemon
2 ts pomegranate syrup
2 ts olive oil
50 ml hot water
Salt, to taste
100 ml raisins

150 ml almonds, unpeeled
About 700 g carrots + drizzle of olive oil

250 ml green lentils (+ pinch of salt to cooking water)
Onion
2 garlic cloves
Fresh cilantro
Fresh parsley
Pomegranate arils

Make pomegranate vinaigrette by combining lemon juice, pomegranate syrup, olive oil, hot water, baharat and salt. Add raisins to vinaigrette and let them marinate. Preheat oven to 175’C. Toast almonds 7–10 minutes in the oven. Chop almonds roughly. Increase oven temperature to 225’C. Peel the carrots and cut them calf or to fourths. Drizzle carrots with some oil and roast them 20–30 minutes until they have browned a bit.

Cook lentils accoriding to package instructions. Drain the lentils. Add vinaigrette, raisins and most of the almonds (save couple for garnishing) to hot lentils. Mince onion and garlic. Sautee onion over medium heat for couple of minutes. Add garlic to the pan and continue frying for one minute. Add onion mixture to lentils. Add also chopped herbs (save some for garnishing).

Spread lentils to flat dish and arrange roasted carrots over them. Top salad with remaining almonds, parsley, cilantro and pomegranate arils.

10 kommenttia:

  1. Ihana annos, vesi kielellä! Jotain tän tyyppistä kokkailen tänään, kiitos inspiksestä :)

    Mutta mistä ihmeestä saa granaattiomenasiirappia? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja ole hyvä!

      Helsingissä olen ostanut granaattiomenasiirappia Ararat Bazaarista (http://www.ararat-bazaar-shop.com) mutta sitä löytynee myös muista aasialaisia / Lähi-idän elintarvikkeita myyvistä kaupoista. Granaattiomenasiirappi on maistuu kirpeälle ja hieman makealle mutta se on vähemmän makeaa kuin tavallinen siirappi. Jos sitä on vaikea löytää, sen voisi kokeilla korvata esimerkiksi balsamiviinietikan ja siirapin yhdistelmällä tai tamarind-tahnalla.

      Poista
  2. Herkullinen resepti! Olen granaattiomenasiirapin suurkuluttaja ja odotan innolla, milloin se ilmestyy markettien valikoimaan - sumakkiahan saa jo K- ja S-marketeista. Olen tehnyt hyvin samantapaista porkkanasalaattia ras el hanoutilla maustaen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On aina mukava huomata, että erikoismausteita ilmestyy tavallisiinkin marketteihin :) Tämäkin toimisi varmasti myös Ras el hanoutilla :)

      Poista
    2. Granaattiomenasiirappi on tosiaan mitä loistavin maustaja monelle ruualle :) Eikä sitä aina tarvitse hakea etnisistä kaupoista! Granaattiomenakastikkeen nimellä löytyy jo joistakin K- ja S-ruokakaupoista granaattiomenasiirappia. Kastike näyttää tältä: http://www.euro-east.fi/tuotteet/kastikkeet-mausteet-ja-muut/narsharab-graanattiomenakastike-280-ml/

      Poista
    3. Hei hienoa, kiitti infosta :)

      Poista
  3. No on kyllä kaunis ja ruokaisa salaatti! Sopisi varmasti hyvin myös joulupöytään, kiitos vinkistä. :)

    VastaaPoista
  4. This looks so good! I love using pomegranate seeds on pretty much everything, they add such an unique flavor and texture.
    I'm definitely doing it tonight!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you Clarisa! I love pomegranate seeds too, both for the flavor and the appearance :)

      Poista

Olisi kiva kuulla kommenttisi! – I appreciate your comments! :)

PINT IT HOVER BUTTON START -->