tiistai 2. helmikuuta 2016

Kikherneillä ja avokadolla täytetyt pinaattiwrapit | Spinach wraps with avocado and chickpea filling

Nämä pinaattitortillat on kyllä ehkä yksi upeimman värisistä ruuista, joita olen tehnyt. Tuore pinaatti värjäsi tortillataikinan heleän vihreäksi ja väri säilyi niissä kohtuullisesti paistamisen jälkeenkin. Laitoin pinaattitortilloihin täytteeksi kikherneistä ja avokadosta tehtyä tahnaa, jossa oli myös reilusti limeä ja tuoretta korianteria. Sen lisäksi tortillojen välissä on myös porkkanaa, punakaalia ja pinaattia. Lautasellinen väriterapiaa siis :)

Pinaatin lisääminen tortillataikinaan osoittautui hyväksi ideaksi paitsi värin vuoksi niin myös siksi, että se teki tortillataikinasta helpommin työstettävää. Minulla on monesti ollut se ongelma, että tortilloiden taikina on liian kuivaa ja murenevaa. Tällä ohjeella tehdessäni taikina oli sopivan pehmeää olematta kuitenkaan niin kosteaa, että se olisi tarttunut pöytään. Makuun pinaattilisäys ei vaikuttanut merkittävästi :) Kaupan valmiit tortillapohjat on ihan jees silloin kun ruokaa pitää saada pöytään äkkiä. Kuitenkin, jos aikaa on hetki enemmän, kannattaa kokeilla tehdä tortillapohjat itse, sillä ne ovat huomattavasti maukkaampia kuin monesti melko pahvisen ja jauhoisen makuiset einespohjat.

Pinaattiwrapit avokado- ja kikhernetäytteellä


Pinaattitortillapohjia (ohje alla)
Avokado-kikhernetäytettä (ohje alla)
Porkkanoita, julienne-tikkuina
Punakaalia, ohuina suikaleina
Pinaatinlehtiä
Tuoretta korianteria

Laita tortillapohjan keskelle avokado-kikhernetäytettä, porkkanoita, punakaalia pinaatinlehtiä ja korianteria. Kääri tortilla rullaksi ja leikkaa kahtia.


Pinaattitortillojen ohje onmukailtu Katie at the kitchen door -blogista

Pinaattitortillapohjat 

(6 kpl)

4 dl vehnäjauhoja (+ lisää leipomisvaiheessa)
2 rkl oliiviöljyä
½ tl suolaa
60 g tuoretta pinaattia / noin 4 dl tiivisti pakattuna
1 dl vettä

Sekoita vehnäjauhot, öljy ja suola kulhossa. Nypi jauhoseos murumaiseksi. Huuhtele ja kuivaa pinaatti. Leikkaa pinaatin lehtiä saksilla pienemmäksi. Soseuta vesi ja pinaatti sauvasekoittimella tai blenderissä tasaiseksi nesteeksi. Kaada pinaattiseos jauhoseoksen joukkoon ja sekoita. Vaivaa taikinaa n. 5 min. Taikinasta pitäisi muodostua pehmeä ja yhtenäinen pallo, joka irtoaa käsistä ja kulhosta (jos taikina on liian murenevaa, lisää tilkka vettä, jos taas liian kuivaa, lisää hieman jauhoja). Kääri taikinapallo tuorekelmuun. Laita taikina jääkaappiin odottamaan täytteen valmistamisen ajaksi (n. 20 min).

Kun täyte on valmis, ota taikina jääkaapista ja jaa se kuuteen yhtä suureen osaan. Pyöritä ne kuudeksi palloksi. Kaulitse jokainen pallo jauhotetulla alustalla pyöreiksi tortillapohjaksi (paksuus n. 2 mm, halkaisija n. 18 cm). Voit kasata valmiiksi kaulitut taikinapohjat päällekkäin mutta laita niiden väliin jauhoja, jotta ne eivät tartu yhteen. Kuumenna valurautainen paistinpannu kuumaksi. Paista tortillapohjia kuivalla pannulla 30 sekuntia molemmilta puolilta. Laita valmiit tortillapohjat leivinliinan alle, jotta ne pysyvät pehmeinä.

Avokado-kikhernetäyte

3 dl / 1 tlk keitettyjä kikherneitä
3 rkl limemehua (n. 1 lime)
2 tl jalapenoja (säilyke) hienonnettuna
1 tl jalapenojen säilykelientä
avokado, pieninä kuutioina
½ punasipuli, hienonnettuna
ruukullinen tuoretta korianteria
1 tl jauhettua korianteria
1 tl jauhettua juustokuminaa
1 tl valkosipulijauhetta
mustapippuria myllystä
(ripaus suolaa, jos kikherneet suolattomia)

Sekoita kaikki ainekset keskenään. Ota seoksesta noin 1/3 erikseen ja soseuta se sauvasekoittimella. Sekoita tahna takaisin muiden aineiden joukkoon.


English summary

The vibrant green colour of these tortillas comes from fresh spinach. In addition of stunning colour spinach gives these tortillas an extra dose of nutrients. These tortillas beat the store-bought versions in taste and they are easy to make. I filled the tortillas with avocado and chickpea filling which is spiced with lime juice and cilantro. There is also a healthy of amount of fresh veggies in these wraps.

Spinach wraps with chickpeas and avocado

Spinach tortillas (recipe follows)
Avocado and chickpea filling (recipe follows)
Carrots, julienned
Red cabbage, thinly sliced 
Fresh spinach leaves
Fresh cilantro

Spread some avocado and chickpea filling in the middle of tortilla and top it with carrots, red cabbage, spinach and cilantro. Fold tortilla into roll and cut it half.


Recipe for spinach tortillas is adapted from Katie at the kitchen door

Spinach tortillas

(6 kpl)

400 ml all-purpose flour (+ more for baking)
2 tbsp olive oil
½ ts salt
60 g fresh spinach / about 400 ml, packed tightly
100 ml water

Combine flour, salt and oil in a bowl. Mix until mixture becomes crumbly. Rinse spinach and dry the leaves. Puree spinach with water using immersion blender or regular blender. Pour spinach water into flour mixture. Knead the dough for 5 minutes. The dough should be smooth and pliable (if it’s crumbly add a splash of water, if it’s too sticky add some flour). Mold the dough into ball and cover it with plastic wrap. Set the dough into fridge while doing other preparations (about 20 minutes).

When dough has rested divide it to six equal portions. Mold portions into small balls. Roll each ball into thin circel (about 2 mm thick and 18 cm in diameter). Preheat cast iron skillet. Cook tortillas on dry skillet about 30 seconds per side. Put warm tortillas under clean kitchen towel to keep them soft.

Avocado and chickpea filling

300 ml / 1 can cooked chickpeas
3 tbsp freshly squeezed lime juice
2 ts pickled jalapenos, finely minced
1 ts pickling liquid from jalapeno jar
avocado, diced
½ red onion, finely minced
bundle of cilantro
1 ts ground coriander
1 ts ground cumin
1 ts garlic powder
freshly ground black pepper
(pinch of salt if chickpeas are unsalted)

Mix all the ingredients together. Take about third of the mixture aside and puree it with immersion blender. Add pureed mixture back to other ingredients and stir to combine.

12 kommenttia:

  1. Mahtavan piristävä väri! Oispa jo kevät ja aurinko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta! Kevättunnelmia voi onneksi viritellä jo keittiön puolella, vaikka ulkona sataisikin vielä räntää :)

      Poista
  2. Voi miten ihanan näköisiä ja värisiä!! Näitä pitää kyllä kokeilla pikimiten.

    VastaaPoista
  3. Ihana blogi ja mitkä kuvat! Kasvisruoka kiinnostaa ja täältähän näitä ohjeita löytyy : )

    VastaaPoista
  4. Ihanan näköistä ruokaa! Kutkuttava resepti. Rakastan kaikkea, missä on kikherneitä :)

    VastaaPoista
  5. Oijoi miten herkullisen näköisiä! Ennen tein aina itse tortillaletut, nykyään olen laiskistunut todella paljon niiden kanssa. Pitää kokeilla joku kerta pinaatilla, sen verran kauniin värisiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä! Pinaatin lisääminen vaati vain nopean surautuksen blenderillä tai sauvasekoittimella :)

      Poista
  6. Outstanding! So many fresh colours and flavours and textures :) I want this right now :D The spinach tortillas are a nice touch :) x

    VastaaPoista

Olisi kiva kuulla kommenttisi! – I appreciate your comments! :)

PINT IT HOVER BUTTON START -->