lauantai 20. helmikuuta 2016

Valkoinen pizza fenkolilla ja paahdetuilla viinirypäleillä | White pizza with fennel and roasted grapes

Joo hei, kyllä minä tiedän.

Jos aikoo postata blogiin ystävänpäivään sopivan reseptin, se kannattaisi tehdä ennen ystävänpäivää. Mieluusti jopa hyvissä ajoin.

Tänä vuonna Maikin mokomin -blogin Tee tätä ystävänpäivän romanttiselle dinnerille <3 <3 -resepti julkaistaan kuitenkin vajaa viikko ystävänpäivän jälkeen. Onneksi ne elämän hyvät ihmiset ovat  ansainneet juhlahuomiota jopa kahdesti vuodessa! Lisäksi tämä pizza oli liian hyvää, jotta sen olisi voinut olla postaamatta :)

Tässä pizzassa pizzapohjan päälle on levitetty perinteisen tomaattikastikkeen sijaan pehmeän makuista sipulikermaa. Pizzan muutkin täytteet ovat hieman tavallisuudesta poikkeavia, sillä sipulikerman päällä on karamellisoitua fenkolia, paahdettuja viinirypäleitä, kapriksia ja saksanpähkinöitä. Rusinamaisen makeiksi paahtuneiden rypäleiden ansiosta pizza kävisi melkein jälkiruuasta, mutta suolaiset kaprikset tasapainottavat kokonaisuutta. Sipulikerma ja saksanpähkinät puolestaan tuovat pizzaan täyteläisyyttä eikä siihen jää kaipaamaan juustoa. Uunista ottamisen jälkeen laitoin pizzan päälle vielä rucolaa ja balsamicosiirappia, joiden maut tuovat siihen vähän pippurisuutta ja hapokkuuttaa.

Kaikenkaikkiaan tämä on ehkä paras mutta varmasti ainakin suloisin pizza, jonka olen koskaan tehnyt :)

Pizza fenkolilla ja paahdetuilla viinirypäleillä


Haluamaasi pizzataikinaa (tarpeeksi kahta 20 cm leveää pizza varten, esim. tämä ohje)
Sipulikermaa (ohje alla)
Paahdettuja viinirypäleitä (ohje alla)
Karamellisoitua fenkolia (ohje alla)
Saksanpähkinöitä
Kapriksia
Rucolaa
Balsamicosiirappia / tiivistettyä balsamiviinietikkaa (itsetehtyä tai kaupasta)

Tee pizzataikina ja sipulikerma. Paahda viinirypäleet ja paista fenkoli.

Kuumenna uuni 225’C. Muotoile pizzataikinasta kaksi 20 cm leveää pyöreää levyä leivinpaperilla päällystettyjen uunipeltien päälle. Esipaista pizzapohjia 7 minuuttia. Levitä sipulikerma pizzapohjille ja asettele sen päälle karamellisoitu fenkoli, paahdetut viinirypäleet, kaprikset ja saksanpähkinät. Jatka paistamista vielä 3 minuuuttia, kunnes täytteet ovat lämmenneet. Koristele rucolalla ja balsamicosiirapilla.


Sipulikerma

3 keskikokoista sipulia
5 valkosipulin kynttä
noin 1 rkl oliiviöljyä 
3 rkl mantelijauhetta / jauhettuja manteleita
2 tl sitruunamehua
1 ts ruuanlaittosinappia (esim. Dijon)
2 rkl ravintohiivahiutaleita
1 rkl oliiviöljyä
suolaa, maun mukaan
mustapippuria myllystä

Kuumenna uuni 200’C. Aseta kokonaiset, kuorimattomat sipulit leivinpaperilla päälystetylle uunipellille. Pirskottele sipuleiden päälle öljyä niin että ne peittyvät kauttaltaan. Leikkaa valkosipulin kynsistä kärki pois ja laita ne foliopalasen päälle. Pirskottele valkosipulin kynsien päälle oliiviöljyä ja kääri ne folion sisään. Laita sipulit ja valkosipulit uuniin 45 minuutiksi. Sipulit ovat valmiita, kun ne ovat pehmenneet ja niiden kuoret ovat paahtuneet ruskeiksi. Anna sipuleiden ja valkosipuleiden jäähtyä hetki paistamisen jälkeen. Kuori sipulit varovasti ja laita ne blenderiin. Purista valkosipulin kynsien pehmennyt sisältö pois kuorista ja laita tahna blenderiin. Laita myös kaikki muut ainekset blenderiin ja soseuta tahnaksi.

Paahdetut viinirypäleet

Noin 300 g tummia viinirypäleitä
Oliiviöljyä

Kuumenna uuni 200 ‘C. Pese ja kuiva rypäleet huolellisesti. Pirskottele rypäleiden päälle öljyä ja paahda niitä uunissa 15 min. Huom: rypäleet voi paahtaa osittain yhtä aikaa sipuleiden kanssa.

Karamellisoitu fenkoli

Yksi iso tai kaksi pientä fenkolia
Ripaus suolaa
Oliiviöljyä

Leikkaa fenkolista varret irti. Leikkaa fenkoli pitkittäin siivuiksi ja puolita jokainen siivu keskeltä. Kuumenna isossa paistinpannussa tilkka öljyä. Asettele fenkolisiivut pannulle ja mausta suolalla. Paista fenkolia keskilämmöllä n. 5 minuuttia molemmilta puolilta. Siivuihin pitäisi tulla kullanruskea paistopinta. Tee paistaminen tarvittaessa kahdessa erässä.


English summary

I made this vegan white pizza on Valentine's day and it's probably the best vegan pizza I have made :)

Instead of traditional tomato sauce the crust is smeared with luscious onion cream. On top of the onion cream there are caramelized fennel, roasted grapes, capers and a handful of walnuts. Roasting accentuates the sweetness of the grapes and makes them taste almost like raisins. Roasted grapes are perfect pairing to salty capers which balance the sweetness of the dish. And thanks to walnuts and onion cream you won't even miss the cheese! After baking the pizza is garnished with some arugula and a drizzle of balsamic reduction. Arugula and the vinegar bring a little edge and pepperiness to the otherwise mellow dish :)

I recommend that you enjoy this pizza with glass of wine and bunch of good friends :)

White pizza with fennel and roasted grapes


Pizza dough of your choice (enough for two 20 cm wide pizzas, see my go-to recipe here)
Onion cream (recipe follows)
Roasted grapes (recipe follows)
Caramelized fennel (recipe follows)
Handful of walnuts
Handful of capers
Arugula
Balsamic syrup or balsamic reduction (homemade or store bought)

Preheat oven to 225’C. Roll the pizza dough to two 20 cm wide thin rounds to baking trays. Bake pizza crusts for 7 minutes. Take prebaked crust out from the oven. Spread onion cream on top the crust. Arrange fennel slices, roasted grapes, walnuts and fennel over onion cream. Continue baking for 3 minutes or until toppings are heated through. Garnish pizzas with arugula and a drizzle of balsamic reduction.

Onion cream

3 middle-sized yellow onions, unpeeled
5 garlic cloves, unpeeled
about 1 tbps olive oil
3 tbsp almond flour
2 ts lemon juice
1 ts Dijon mustard
2 tbps nutritional yeast
1 tbsp olive oil
salt, to taste
freshly ground black pepper, to taste

Preheat oven to 200’C.  Line baking tray with parchment paper and set whole, unpeeled onions on it. Coat onions with a drizzle of olive oil. Cut the tops off the garlic cloves. Set garlic cloves on a piece of kitchen foil, drizzle with olive oil, and wrap them inside the foil. Set onions and garlic to oven for 45 minutes or until onions are browned. Let them cool down after roasting. Remove browned onion peels and add onions to blender. Press the bottoms of garlic cloves and squeeze soft garlic to blender. Add rest of the ingredients as well and blend everything to smooth cream.

Roasted grapes

About 300 g red grapes
Olive oil

Preheat oven to 200’C. Wash grapes and dry them thoroughly. Drizzle grapes with olive oil and roast for 15 minutes. Note: this can be done at the same time as roasting onions and garlic.

Caramelized fennel

One large or two smallish fennels
Pinch of salt
Olive oil

Cut fennel stalks off. Cut fennels to slices lengthwise and half each slice. Preheat some olive oil on large skillet. Arrange fennel slices on the skillet and season with salt. Fry over medium heat about 5 minutes per side. Fennel slices should turn to golden brown. Do frying in batches if needed.

8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. No oli kyllä! Tuntui melkein, että olisi syönyt jälkkäriä pääruuaksi (ja sehän ei tietenkään ole huono asia... :D)

      Poista
  2. Wow! Talk about gourmet pizza! The flavour combination is intriguing! Never tried it before :) x

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks! The best thing about homemade pizza is that you can experiment with different ingredient combos :)

      Poista
  3. This pizza looks amazing.... I wish I had a few slices (or maybe the whole thing?!) in front of me now!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you, that's so sweet of you :)
      It was really delicious, give it a try!

      Poista
  4. Fenkolia pizzassa! Aivan mainio vinkki. Meillä tehtiin valkoista pizzaa viikko sitten, mutta ei sipulikermalla, vaan sitruunalla maustetulla ranskankermalla. Hyvää oli sekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepas hyvä vain! Mä olen nyt tänä talvena ollut aivan rakastanut fenkoliin: se on hyvää niin raakana salaatissa kuin kypsäksi karamellisoitunakin. Sitruunalla maustettu ranskankerma kuulostaa myös hyvältä :)

      Poista

Olisi kiva kuulla kommenttisi! – I appreciate your comments! :)

PINT IT HOVER BUTTON START -->