lauantai 6. syyskuuta 2014

Tofua ja soba-nuudeleita seesami–lime -kastikkeella | Tofu and soba noodle salad with lime sesame dressing


Seuraa paljastus: minulla on keskivaikea keittiövälineriippuvuus. Yleisesti ottaen yritän välttää turhia ostoksia, sillä yleensä sitä pärjää jopa paremmin ilman jotain tavaraa kuin sen kanssa (myös opiskelijabudjetti ja laivahytin kokoinen asunto kannustavat tähän...). Keittiövälineet ovat kuitenkin sokea pisteeni. Olen huomannut perustelevani itselleni, että kyllähän jokainen ihminen tarvitsee inkivääriraastimen tai kyllähän vihannekset kauniisti suikaloiva julienne-rauta on oikeastaan välttämätön. Vaikka monelle ne olisivat varmaan pahinta turhuutta, niin minä arvostan sitä estetiikka, jota kätevät keittiövälineet ja kauniit astiat tuovat arkeeni. Suurien haaveiden lisäksi on tärkeää, että elämässä on myös yksinkertaisia nautintoja.

ylhäällä julienne-rauta, alavasemmalla inkivääriraastin, alaoikealla huhmare
Käytin tämän ruuan tekemiseen kaikkia kuvassa olevia keittiövälineitä, mutta ilmankin niitä pärjää loistavasti. Resepti on helppo: keitä nuudelit, pilko tofu ja vihannekset ja sekoita kaikki yhteen makean–kirpeän kastikkeen kanssa. Malliesimerkki yksinkertaisesta nautinnosta. 


Tofua ja soba-nuudeleita seesami–lime -kastikkeella


100-150 g soba-nuudeleita
Punasipuli, ohuina neljännesrenkaina
Porkkana, julienne-tikkuina
Retiisejä, paloina
Kurkkua, paloina
250 g tofua, kuutioina
½ - 1 avokado, kuutoina

Seesami–lime -kastike


2 rkl soijakastiketta
2 rkl riisiviinietikkaa
2 rkl miriniä
2 tl tummaa seesamiöljyä
2 tl sokeria
limen kuori ja mehu
pieni pala inkivääriä, hienonnettuna
3 rkl seesaminsiemeniä

pinnalle: seesaminsiemeniä ja shichimi togarashi - mausteseosta

Paahda seesaminsiemeniä kuivalla pannulla. Paahtamisen jälkeen riko niitä hieman morttelissa. Sekoita kaikki kastikeainekset yhteen ja laita pilkotut sipulit marinoitumaan kastikkeeseen. Keitä nuudelit, valuta keitinvesi pois ja huuhtele ne kylmällä vedellä. Kaada kastike ja sipulit nuudeleiden päälle. Sekoita pilkotut vihannekset ja tofu nuudeleihin. Tarjoa seesaminsiemenien ja shichimi togarashi -mausteseoksen kanssa.



------------------------- 
English summary

Tofu and soba noodles with sesame–lime dressing


100-150 g soba noodles
Red onion, thinly sliced
Carrot, julienned
Radishes, chopped

¼ cucumber, chopped
250 g tofu, cubed
½ - 1 avocado, cubed

Sesame–lime dressing


2 tbsp soy sauce
2 tbsp rice wine vinegar
2 tbsp mirin
2 ts dark sesame oil
2 ts sugar
zest and juice of one lime
small knob of ginger, minced
3 tbsp sesame seeds

sesame seeds and shichimi togarashi for garnishing

Toast sesame seeds on dry pan and grind them in the mortel. Mix all the dressing ingredients together. Marinate sliced onions in the dressing. Boil noodles and rinse them with cold water. Pour dressing and onions over cooked and cooled noodles. Mix chopped veggies to the noodles. Garnish with sesame seeds and shichimi togarashi.

3 kommenttia:

  1. Must-have: inkivääriraastin!!! Mistä sellasia saa? Tosi kauniita kuvia muuten, silmä lepää (ja maha murisee)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Japanista! Jos meet myös Tokioon, kannattaa käydä Kappabashissa (http://en.wikipedia.org/wiki/Kappabashi-dori). Se oli mun taivas. Ja kiitos, mää vasta opettelen kuvaamista :)

      Poista
    2. Meen vaan Kansaihin, mut eiköhän sieltäkin noita sit löydy. Kiitos vinkistä, en oo ennen tajunnutkaan, miten paljon tollasta tarvii. :D Ruokaa on kiva kuvata!

      Poista

Olisi kiva kuulla kommenttisi! – I appreciate your comments! :)

PINT IT HOVER BUTTON START -->