sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Kikhernetofu | Chickpea tofu


Kaikki eivät tykkää tofusta. Jotkut eivät pidä sen mausta ja osa välttelee soijaa muista syistä. Osallistumatta keskusteluun prosessoitujen soijatuotteiden terveydellisyydestä tämä kikernejauhoista tehty tofu on hyvä vaihtoehto niille, jotka eivät halua syödä tavallista tofua.

Kikerne-tofu valmistetaan keittämällä kikhernejauhoista paksu massa, joka kiinteytyy jäähtyessään tofumaiseksi pehmeäksi levyksi. Sen maku muistuttaa hieman kananmunaa tai leipäjuustoa (tai juustoleipää, niin kuin Itä-Suomessa sanottaisiin..). Maustoin tofumassan sinappijauheella ja ravintohiivahiutaleilla, mutta siihen voi laittaa mitä mausteita itse haluaa – esimerkiksi yrtit tai chilijauhe toimisivat varmaan hyvin! Kikherne-tofua voi käyttää samalla tavalla kuin tavallistakin tofua. Minä paistoin sen rapeaksi ja laitoin salaattiin.


Kikernejauhoista voi tehdä myös maissipihvejä tai piiraspohjan :)


resepti mukailtu Delicious Everyday -blogista

Kikherne-tofu


2 ½ dl kikhernejauhoja
¾ tl suolaa
1 tl sinappijauhetta
1 rkl ravintohiivahiutaleita
7 ½ dl vettä (jaettuna)

Sekoita kuivat aineet kulhossa. Lisää niiden joukkoon 3 ¼ dl vettä ja sekoita tasaiseksi. Vuoraa n. 20 cm x 20 cm vuoka leivinpaperilla ja öljyä paperi.

Kuumenna 3 ¼ dl vettä kattilassa kiehuvaksi. Valuta kikhernejauhotaikina ohuena massana kiehuvaan veteen koko ajan sekoittaen. Massa paksunee välittömästi, Keitä massaa n. 8 minuuttia huolellisesti sekoittaen, jotta se ei pala pohjaan. Kaada massa leivinpaperoituun vuokaan ja painele se tiiviisti tasaiseksi levyksi. Anna tofun jäähtyä ja kiinteytyä vähintään tunti ennen käyttöä.


resepti-inspiraatio My New Roots

Lämmin salaatti kikherne-tofusta


Lehtikaalia, pieniksi paloiksi revittynä
Muutama porkkana, kuorimaveitsellä suikaloituna
Punakaalia, ohuina suikaleina
Kikhernetofua, kuutioina (resepti yllä)
Valkosipulin kynsi, hienonnettuna

Kastike


1 tl juustokuminan siemeniä
1 tl sinapinsiemeniä
1 mandariinin mehu tai ½ appelsiinin mehu
ripaus suolaa
2 rkl balsamiviinietikkaa

Paahda mausteita kuumalla pannulla kunnes ne tuoksuvat, hienonna morttelissa. Sekoita kaikki kastikeainekset yhteen.

Lisää pannulle hieman öljyä ja paista tofukuutiot rapeaksi, siirrä syrjään. Lisää pannulle valkosipuli, punakaali ja porkkanat. Paista minuutti. Sammuta levy, lisää pannulle lehtikaali, tofu ja kastike. Kääntele sekaisin ja tarjoa.

--------------------------
English summary

Chickpea tofu is good vegan protein source if you want to avoid soy based products. You can spice it how you like. I added mustard powder and nutritional yeast to it but I bet chili powder and herbs would work too.

Use chickpea tofu as you would use regular tofu. I fried it crispy and added to warm kale salad. Yum :)


recipe adapted from Delicious Everyday

Chickpea tofu


2 ½ dl chickpea flour
¾ ts salt
1 ts powdered mustard
1 tbsp nutritional yeast
7 ½ dl water (divided)

Mix dry ingredientsin a bowl. Add 3 ¼ dl water and mic smooth. Line 20 cm x 20 cm baking dish with parchment paper and brush it with oil

Bring 3 ¼ dl water to boil in a large pot. Pour chickpea flour batter slowly to the boiling water while whisking constantly. The batter will thicken immediately. Keep whisking it for 8 minutes over medium heat. Be careful not to burn it!

Pour batter to prepared baking dish and press it smooth. Let the chickpea tofu cool and firm at least an hour before using.


recipe inspiration My New Roots 

Warm chickpea tofu salad with orange-balsamic dressing



Some kale, torn to small pieces
Couple of carrots, thin shaves
Some red cabbage, thinly sliced
1 garlic clove, minced
Chickpea tofu, cubed (recipe above)

Balsamic–orange dressing


1 ts whole cumin seeds
1 ts whole mustard seeds
2 tbsp balsamic vinegar
pinch of salt
juice of one clementine ot ½ orange

Toast spices on a dry pan until they start to pop. Grind them in the mortel. Combine the dressing ingredients.


Fry chickpea tofu crispy on a hot pan and set aside. Add red cabbage, garlic and carrots to the pan and fry 1 minute. Turn the heat off. Add tofu back to pan with kale and dressing. Mix everything together and serve immediately.

6 kommenttia:

  1. Kikhernejauhoja tulee kyllä paljon käytettyä, mutta tämä on ihan uutta. Hauska idea ja muistiin menee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, aina on kiva löytää uusi käyttökohteita tutuille raaka-aineille :)

      Poista
  2. Siis mä oon niin monesti ajatellut että teen tätä! Tuo My new roots on yksi lempiblogeistani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. My New Roots on ihana! Vähän himottais ostaa se Sarah Brittonin uus keittokirja...

      Poista
  3. Johonkin kommenttini näköjään hukkui, enkä jaksa uudelleen kirjoitella. Lyhyesti totean siis vaan tofunvihaajana, että tämä hyvä idea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bittiavaruus on joskus vähän arvaamaton :D Kiva, jos ohje inspiroi sinua :)

      Poista

Olisi kiva kuulla kommenttisi! – I appreciate your comments! :)

PINT IT HOVER BUTTON START -->