lauantai 6. joulukuuta 2014

Sieni–purjo-quiche | Mushroom and leek quiche


Quiche on suolainen piiras, jossa on munamaitotäyte ja voihin leivottu piiraspohja. Tämä piiras on veganisoitu versio tästä ranskalaisen keittiön klassikosta, sillä sen pohjassa käytetään oliiviöljyä ja munamaidon korvaa kikhernejauhoista tehty täyte. Kikhernejauhotäytteen ansiosta piiras on täyteläinen ja mehevä – aivan kuin perinteinenkin quiche.

Täytin piiraan sienillä ja purjolla, mutta esimerkiksi pinaatti, lehtikaali tai parsakaali toimisivat varmaan myös hyvin. Paistoin täytteseen tulevaa purjoa hitaasti miedolla lämmöllä, jotta siitä tulisi maultaan ja rakenteeltaan pehmeää. Tästä syystä en halunnut pilkkoa sitä aivan silpuksi, vaan jätin sen hieman isommiksi palasiksi. Valmiin piiraan koristelin tuoreella rucolalla, joka toi kivaa pippurisuutta muuten pehmeän makuiseen piiraaseen. 


Sieni-purjo-quiche


Piiraspohja (ohje alla)
Sieni-purjo-täyte (ohje alla)
Vegaaninen quiche-täyte eli "munamaito" (ohje alla)


pohjan ohje mukailtu 101 Cookbooks

Pohja

2 ½ dl vehnäjauhoja tai hiivaleipäjauhoja
½ dl ruisjauhoja
3 rkl pellavansiemeniä
½ tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
¾ dl vettä
½ dl oliiviöljyä

Lämmitä uuni 175’C. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Sekoita vesi ja öljy yhteen ja kaada kuivien aineiden joukkoon. Sekoita tasaiseksi. Vuoraa 22 cm halkaisijaltaan oleva piirasvuoka leivinpaperilla tai öljyä se. Tasoittele taikina piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Esipaista pohjaa uunissa 10 min.


Sieni–purjo-täyte
300 g herkkusieniä
Oliiviöljyä, paistamiseen
ohut purjo (tai puolikas isommasta)
1 valkosipulin kynsi
1 tl vegaanista Worcestershire-kastiketta
1 tl nestesavuaromia
1 rkl soijakastiketta
1 tl tuoretta rosmariinia
1 rkl balsamiviinietikkaa
mustapippuria

Leikkaa sienet pituussuunnassa neljään tai kuuteen osaan. Halkaise purjo ja huuhtele hyvin. Pilko purjo n. 2 cm levyisiksi palasiksi. Hienonna valkosipulin kynsi.

Kuumenna paistinpannu ja paista sieniä ilman rasvaa, kunnes ne kutistuvat. Siirrä sienet pois pannulta. Lisää pannulle öjyä ja paista purjosiivuja keskilämmöllä kunnes ne pehmenevät. Lisää valkosipuli, sienet ja mausteet ja paista vielä pari minuuttia.


Quiche-täyte mukailtu Chocolate & Zucchini

Vegaaninen quiche-täyte

1 ¼ dl kikhernejauhoja
1 rkl ravintohiivahiutaleita
¼ tl suolaa
1 tl Dijon-sinappia
1 ¼ dl vettä täytteeseen + 2 dl vettä kattilaan

Yhdistä kulhossa kikhernejauho ja mausteet. Lisää vesi ja sinappi ja sekoita tasaiseksi.

Kuumenna 2 dl vettä kattilassa, kunnes se kiehuu. Kaada kikhernejauho-vesi-seos kiehuvaan veteen koko ajan sekoittaen. Keitä muutaman minuutin ajan koko ajan sekoittaen, kunnes seos on paksuuntunut.

Piiraan kokoaminen: piiraasta tulee kauniin näköinen, kun lisäät sienet ja kikhernejauhotäytteen kahdessa erässä. Kaada siis puolet kikhernejauhotaikinasta esipaistetun pohjan päälle. Lisää sitten puolet sienitäytteestä ja kaada loppu kikehernetaikina niiden päälle. Lisää sitten vielä loput sienet. Paista uunissa n. 20 min.



------------------------
English summary


This quiche is veganized version of traditional French quiche that has buttery crust and custard filling made of dairy and eggs. The crust of this quiche is made of olive oil and whole wheat flour and the custard is replaced with chickpea flour mixture. The mixture adds texture and moistness to the quiche just as eggs and dairy would do.

I filled the quiche with mushrooms and slowly cooked leeks. I'm sue other fillings such as spinach, kale or panfried broccoli would work too. After baking I garnished the pie with some rocket. It added some nice pepperiness to the otherwise mellow filling.


Mushroom and leek quiche

Crust (recipe follows)
Mushroom and leek filling (recipe follows)
Vegan quiche filling (recipe follows)


crust is adapted from 101 Cookbooks

Whole wheat crust

2 ½ dl whole wheat flour
½ dl rye flour
3 tbsp flax seeds
½ ts baking powder
¾ ts salt

¾ dl water

½ dl olive oil

Preheat the oven to 175’C. Combine dry ingredients. Mix water and oil and pour into flours. Stir until smooth. Line a 22 cm wide pie pan with parchment paper or brush it with oil. Press the dough on the bottom and sides of the pan. Prebake 10 minutes while you make the filling.


Mushroom and leek filling
300 g mushrooms
olive oil for frying
1 small and thin leek (or half of the bigger one)
1 garlic clove
1 ts vegan Worcestershire sauce
1 ts liquid smoke
1 tbsp soy sauce
1 ts fresh rosemary
1 tbsp balsamic vinegar

Quarter the mushrooms. Cut the leek in half and rinse it carefully. Chop the leek to 2 cm wide pieces. Mince the garlic.

Heat the frying pan and fry mushrooms on a dry pan until they have reduced in size. Set aside. Add some oil to the pan and fry leeks over medium heat until soften. Add garlic, mushrooms and spices and continue frying couple of minutes.


Quiche filling is adapted from Chocolate & Zucchini

Quiche filling
1 ¼ dl chickpea flour
1 tbsp nutritional yeast
¼ ts salt
1 ts Dijon mustard
1 ¼ dl water to the bowl + 2 dl water to the sauce pan

Combine the chickpea flour, nutritional yeast and salt. Whisk in 1 ¼ dl water.
Pour 2 dl water in a large saucepan and bring it to a simmer. Whisk in the chickpea mixture and cook over low heat until thickened. Whisk it constantly to prevent burning.

Assembly: quiche will look nicer if you add the fillings in two parts. First, pour half of the chickpea mixture to the prebaked crust. Add half of the mushroom filling, rest of the chickpea mixture and then the remaining mushrooms. Bake about 20 minutes. 

8 kommenttia:

  1. This mushroom and leek quiche looks so delicious. A recipe that is definitely perfect for myself and my vegetarian family!

    VastaaPoista
  2. I really want to try this - it is both my sort of base and my sort of filling - looking forward to it

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mushrooms and leeks are such a perfect pairing – I hope that you will like it :)

      Poista
  3. Nam, näyttääpä taas hyvältä! Siitä korealaisittain maustetusta tofusta tuli muutes tosi hyvää ja kivasti korealaisen makuista silloin kun kokeilin. Erityisesti kiitos tofunpaistovinkistä, kun en oo kyllä aiemmin onnistunut paistamaan noin hyvää tofua! Myöskin se sriracha-kastike toimi hyvin siinä hunajan kanssa ja nyt oonkin sujautellut sitä vähän joka ruokaan. Kivaa, kun ei tarvi enää varoa sormia chilin pilkonnan jälkeen!

    -Kati

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei tosi kiva kuulla! Mietinkin, että tykkäsitkö siitä. Rapeaksi paistamalla tofusta tulee ihan toisenlainen tuote :)

      Poista
  4. Tulipa hyvä piiras! Kyllä kikherneet ovat sitten ihmeellisiä, ensin kaiken maailman cookie dough-pallot ja liemimarengit ja pihvit ja sitten vielä kikhernejauhotkin pystyvät vaikka mihin. Kiitos oikeastaan koko blogista, melkoinen löytö tämä :-) Seuraavaksi sitten tuota valkosipuliquichea....

    VastaaPoista

Olisi kiva kuulla kommenttisi! – I appreciate your comments! :)

PINT IT HOVER BUTTON START -->