lauantai 21. helmikuuta 2015

Vaniljaisin hasselpähkinä–luumukakku | Prune and hazelnut cake with whole vanilla bean



Sain kutsun Sunsweetin ja Ifolorin blogihaasteeseen, jossa tehtävänä oli käyttää luumuja ruuanlaitossa. Ensimmäiseksi halusin leipoa niistä jotain. Luumut ovat hyvä raaka-aine vegaanisessa leivonnassa, sillä ne lisäävät leivonnaisiin mehevyyttä ja tekevät niistä paremmin koossa pysyviä. Luumujen avulla pystyy myös leipomaan vähän terveellisempiä herkkuja, sillä soseutetuilla luumuilla voi korvata osan taikinaan laitettavasta rasvasta ja niiden makeuden vuoksi taikinaan ei tarvitse lisätä niin paljoa sokeria. Luumut eivät ole kuitenkaan läheskään yhtä makeita kuin monista raakakakuista tutut taatelit, jotka ovat monesti liiankin imeliä minun makuuni.


Nämä ajautukset mielessäni päädyin siihen, että haluaisin leipoa luumuista kakun. Luumujen ominaismaku on hienovarainen ja mielestäni ne ovat leivonnassa parhaillaan ollessaan taustana muille mauille ja mausteille. Minun ei kuitenkaan tehnyt mieli leipoa perinteistä inkiväärillä, neilikalla ja kanelilla maustettua luumukakkua, sillä joulumausteet eivät vain tuntuneet sopivan näihin valostuviin kevättalven päiviin. Mikä sitten olisi hyvä makupari luumuille?


Vastaus oli vanilja.



Vanilija jää monesti melko vaatimattomaan rooliin, sillä usein sitä lisätään jälkiruokiin vähän niin kuin muuten vaan ja tottumuksesta. Aito vanilja on kuitenkin voimakkaan makuinen mauste, joka ei välttämättä tarvitse ympärilleen monia muita makuja. Tätä miettiessäni muistin tämän Heidi Swansonin ohjeen, jossa keksitaikinaan laitetaan kokonainen vanilijatanko, ei siis vain pelkkiä siemeniä. Mieleeni alkoi rakentua tumma luumuinen kakku, joka tuoksuisi ja maistuisi läpeensä vanilijalta. Ehkä hasselpähkinätkin sopisivat siihen? Entä pähkinäisen makuinen tattarijauho?


Tässä vaiheessa reseptin kehittelyä aloin leikitellä ajatuksella gluteenittomasta kakusta. Gluteenia sisältävien viljojen syöminen ei ole minulle itselleni mikään ongelma (päinvastoin, voisin vaikka elää myslillä ja leivällä..). Nykyään moni kuitenkin noudattaa gluteenitonta ruokavaliota, joten olisi kiva, että heillekin olisi jotain tarjottavaa kahvipöydässä. Luettuani gluteenitonta leivontaa käsitteleviä ruokablogeja (ks. esim. Glutenfree Girl) ymmärsin kuitenkin, ettei vehnäjauhottoman kakun tekeminen olekaan aivan yksinkertaista. Koska taikinassa ei ole sitkoa (niin, sitä gluteenia), pitää siihen laittaa jotain muuta, joka sitoo ainesosat yhteen. Ongelman voi ratkaista lisäämällä takinaan pellavansiemenrouhetta, kuten minä tein tämän kakun kohdalla. Veteen sekoitettuna pellavansiemenrouheesta tulee geeliä, joka parantaa kakun rakennetta kananmunan tavoin. Toinen yleinen sitkon korvaaja gluteenittomassa leivonnassa on psylliumkuitu mutta sen käytöstä minulle ei (vielä) ole kokemusta.

Sitkon puuttumisen lisäksi gluteenittomien leivonnaisten ongelmana voi olla se, että niistä tulee helposti kovia, sillä eri viljoista tehdyt jauhot imevät nestettä vaihtelevia määriä. Kivikovat ja liian tiivit kakut voi estää käyttämällä useista eri jauhoista tehtyä seosta. Hyvän gluteenittoman jauhoseoksen saa sekoittamalla yhden osan tärkkelystä (esim. maissi- tai perunajauhoja) ja kaksi osaa gluteenittomista viljoista, pavuista tai pähkinöistä tehtyä jauhoja. Tässä kakussa päädyin tekemään jauhoseoksen perunajauhosta, tattarijauhosta ja jauhetuista hasselpähkinöistä. Kannattaa huomata, että jauhojen sekoitussuhde määritetään jauhojen painon eikä tilavuuden mukaan, sillä erilaiset jauhot painavat eri verran.

Kakkujen kuivumista voi ehkäistä myös laittamalla takinaan tavallista enemmän nestettä tai lisäämällä siihen vihannes- tai hedelmäsoseita. Tässä kakussa juurikin luumusose mehevöitti kakkua ihanasti. Lisäsin taikinaan myös hieman tavallista enemmän leivinjauhetta, jotta se jaksaisi kohota, sillä tattarijauhot ovat vehnäjauhoja raskaampia. Gluteenittomista jauhoista tehdyt leivonnaiset kypsyvät hieman hitaammin verrattuna vehnäleivonnaisiin, joten paistolämpötilaa kannattaa laskea ja paistoaikaa vastaavasti hieman pidentää.

Tätä kakkua tehdessäni opin, että gluteeniton leivonta on ihan oma urheilulajinsa. Kun pitää keksiä vaihtoehtoja tutulle ja turvalliselle vehnälle, huomaa, että gluteenittomien jauhojen kirjo on laaja. Niillä kaikilla on oma ominaismakunsa, joten erilaisilla jauhosekoituksilla voi tuoda leivonnaiseen monia erilaisia makuja. Gluteenittomuutta ei siis kannattaisikaan pitää valitettavana puutteena vaan pikemminkin lisäarvona :)

Kuten edellä olevasta sepustuksesta voi päätellä, tämän kakkureseptin syntyminen vaati huomattavan määrän googlettelua, Pinterestissä samoilua, leivontablogien lukemista, laskutoimituksia, mittailuja, punnitsemista, ynnäilyjä ja ennen kaikkea syteen-tai-saveen -asenteen. Miten se kakku sitten lopulta onnistui?

Mielestäni kakusta tuli ihana.

Siitä ei tullut sokerinen ja äkkimakea, vaan tumma siirappi ja luumusose makeuttivat sen pehmeästi. Se oli myös rakenteeltaan hyvä: mehevä muttei liian tiivis. Ja se maistui todella vanilijaiselta ja pähkinäiseltä juuri niin kuin olin toivonutkin. Koristelin kakun päärynöillä ja luumuilla, jotka pehmensin vanilijalla maustetussa sokeriliemessä. Tätä nestettä ei kannata missään tapauksessa kaataa hedelmien keittämisen jälkeen pois vaan, jos sitä keittää hieman kokoon, tulee siitä vanilijasiirappia, jota voi tarjota tämän kakun kastikkeena tai käyttää makusiirappina vaikka kahvissa tai teessä. Tiedän, että vanilijatangot ovat monesti aika kalliita, mutta tämän kakun kohdalla ne todella ovat pienen tuhlaamisen arvoisia :)


EDIT: Olin tosi ilahtunut huomatessani, että Choosing Raw -blogin Gena oli jakanut linkin tähän kakkureseptiin Weekend reading -postauksessaan. Choosing Raw on yksi suosikkiruokablogeistani. Reseptien lisäksi blogissa on tärkeää asiaa myös mm. ravitsemuksesta ja syömishäiriöistä.

(Ohjeessa käyetyt luumut tarjosi Sunsweet, mutta tuotetta koskevat mielipiteet ovat omiani)



Resepti perustuu löyhästi tähän kakkuun

Vaniljaisin hasselpähkinä–luumukakku

70 g (1 dl) tattarijauhoja
70 g (1 dl) perunajauhoja
70 g (1 dl + 4 rkl) paahdettuja, jauhettuja hasselpähkinöitä*
1 ½ tl leivinjauhetta
½ tl ruokasoodaa

1 rkl pellavansiemenrouhetta + 2 ½ rkl vettä
100 g pehmeitä, kivettömiä  luumuja (esim. Sunsweet D’Noir Prunes)
1 ½ dl soijamaitoa (jaettuna ½ dl ja 1 dl)
1 vaniljatanko
1 rkl rypsiöljyä
1 dl tummaa siirappia
¼ tl suolaa

Pinnalle:
tomusokeria
vaniljapäärynöitä ja -luumuja (resepti alla)

Lämmitä uuni 175 ’C. Vuoraa 20 cm irtopohjavuoan pohja ja sivut leivinpaperilla (vinkki: öljyä vuoan reunat pullasudilla, niin leivinpaperi tarttuu niihin). Sekoita peruna- ja tattarijauho, jauhetut hasselpähkinät, leivinjauhe ja ruokasooda keskenään.

Sekoita pellavansiemenrouhe ja vesi pienessä kupissa (muodostaa seoksen, joka korvaa kananmunan). Pilko kokonainen vaniljatanko pieniksi paloiksi. Laita pieneen tehosekoittimeen 100 g luumuja, vaniljatangon palaset ja ½ dl soijamaitoa ja aja tasaiseksi tahnaksi (voi tehdä myös sauvasekoittimella). Sekoita tähän luumutahnaan 1 dl soijamaitoa, öljy, siirappi, suola, ja veteen sekoitettu pellavansiemenrouhe.

Yhdistä jauhoseos luumuseokseen nostellen. Kaada taikina vuokaan ja paista 25 min. Siivilöi jäähtyneelle kakulle tomusokeria ja asettele vaniljapäärynöitä ja luumuja sen päälle. Tarjoa vaniljasiirapin kanssa.


* Paahda kokonaisia hasselpähkinöitä 200’C n. 12 min, kunnes niiden kuoret ovat tummuneet ja ne tuoksuvat paahtuneelta. Laita pähkinät puhtaalle keittiöpyyhkelle. Sulje pyyhe nyytiksi ja hiero pähkinöitä sen sisässä pöytää ja toisiaan vasten niin että kuoret irtoavat. Laita kuoritut pähkinät tehosekoittimeen ja aja ne hienoksi jauhoksi.


Vanilijapäärynät mukailtu Hungry Rabbit -blogista

Vaniljapäärynät ja -luumut

1 l vettä
1 ½ dl sokeria
vaniljatanko
100 g luumuja
4 pienehköä päärynää

Kuori ja puolita päärynät. Kaiverra veitsellä niiden siemenet pois mutta jätä kanta paikoilleen. Halkaise vaniljatanko pitkittäin. Laita kattilaan vesi, sokeri ja vaniljatanko ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää luumut ja päärynät ja kuumenna uudelleen kiehuvaksi. Leikkaa leivinpaperista kattilan kokoinen ympyrä ja leikkaa sen keskelle pieni reikä. Aseta leivinpaperi kanneksi päärynöiden päälle, jotta ne pysyvät koko ajan nesteen alla. Anna kiehua miedolla lämmöllä 15 – 20 min päärynöiden koosta ja kypsyydestä riippuen, kunnes ne ovat pehmeitä. Nostele päärynät ja luumut pois nesteestä. Siivilöi neste. Keitä nestettä kokoon n. 20 min, kunnes se on koostumukseltaan siirappimaista. Tarjoa vaniljasiirappia kakun kanssa tai laita esim. teehen tai kahviin.



----------------------------
English summary

Vanilla is quite neglected flavor in baking. It's often paired with other strong flavors and it seldom gets the main role. However, this time I wanted to make a cake that would ooze the taste of real vanilla. Inspired by these cookies made by Heidi Swanson I ended up to add a whole vanilla bean, not only the seeds, to the cake batter. This resulted to the cake that was truly full of the taste of real vanilla. To add even more vanilla flavor to the cake I topped it with pears and prunes that were poached in vanilla syrup. Even though vanilla beans can be quite expensive in this cake they are really worth of a little splurge.

This was also my first attempt in gluten free baking so I was gladly surprised how well the recipe worked. The cake ended up to be soft and tender but not crumbly or dense at all. The nutty flavors of hazelnut meal and buckwheat flour also paired really well with prunes and vanilla.


EDIT: I was happily surprised when I noticed that Gena from Choosing Raw had posted a link to this recipe in her Weekend reading series. I'm a such a big fan of her blog and recipes!

The prunes were sponsored by Sunsweet


Recipe is loosely based on this cake

Whole vanilla bean prune and hazelnut cake

70 g (1 dl) buckwheat flour
70 g (1 dl) potato stratch
70 g (1 dl + 4 tbsp) hazelnut meal*
1 ½ ts baking powder
½ ts baking soda

1 tbsp ground flax seeds + 2 ½ tbsp water
100 g soft, pitted prunes (for example Sunsweet D’Noir Prunes)
1 ½ dl soy milk (divided ½ dl and 1 dl)
1 vanilla bean
1 tbsp vegeatable oil
1 dl molasses
¼ ts salt

top with:
confectioners’ sugar
vanilla poached pears and prunes (recipe follows)

Preheat oven to 175’C. Line the bottom of  a 20 cm spring form pan with parchment paper. Combine buckwheat flour, potato stratch, hazelnut meal, baking powder and baking soda.

In a small cup mix ground flax seed and water (replaces egg). Chop vanilla bean to small pieces. Put prunes, chopped vanilla bean and ½ dl soy milk to small food processor and process to smooth paste. Mix prune paste with remaining 1 dl soy milk, oil, molasses, flax seed micture and salt.

Fold flour mixture into prune mixture. Pour the batter to spring form pan and bake about 25 minutes, let it cool. Shift some confectioners’ sugar over the cake and top it with vanilla poached pears and prunes. Serve with vanilla syrup.


* Toast whole hazelnuts in 200 ’C about 12 min until the skins have darkened and nuts smell toasty. Set hazelnuts on clean kitchen towel. Fold the nuts inside the towel and grind them against table until the skins are removed. Set skinned nuts to food processor and grind them to fine meal.


Recipe for pears is adapted from Hungry Rabbit

Vanilla poached pears and prunes

1 l water
1 ½ dl sugar
vanilla bean
100 g prunes
4 smallish pears

Peel and half the pears. Remove the seeds but let the stalks intact. Half the vanilla bean lengthwise. Add water, sugar and vanilla bean to a sauce pan and bring it to boil. Add pears and prunes. Cover the pan with round piece of parchement paper with a small hole cut in the center. Let them simmer 15 – 20 minutes until soft. Drain the pears and prunes but reserve the liquid. Sieve the liquid and boil it about 20 minutes until it has reduced in volume and starts to look like syrup. Serve the syrup with the cake or pour into coffee or tea.

2 kommenttia:

  1. Nam, maukkaan kuuloinen kakku! :) Keittiössä häärääminen ei multa itseltäni luonnistu, mutta olisi huippua, jos kutsuisit meitä tyttöjä joskus nauttimaan luomuksiasi. ;P Etenkin tuo gluteenittomuus kiinnostaa, juuri nyt koetan vähentää glutskuja ruokavaliostani.

    VastaaPoista

Olisi kiva kuulla kommenttisi! – I appreciate your comments! :)

PINT IT HOVER BUTTON START -->