Kun some on alkoi olla täynnä kuvia kukkuroillaan olevista marjasangoista ja aamupalapöydässä Hesarikin vielä painosti, minunkin oli pakko lähteä poimimaan mustikoita. Nappasin ämpärin käteen ja repun selkään ja painuin metsään. Ja siellähän niitä oli: sinisiä palleroita vieri vieressä. Ajatella, että Suomen metsistä saa hakea tällaisia aarteita ihan ilmaiseksi.
Leipaisin marjoista mustikkapiiraan. Tein siihen pullapohjan, koska se on mielestäni paljon parempaa kuin monesti melko rasvaisen makuinen muropohja. Käytin taikinassa voin sijasta rypsiöljyä, joten siinä on terveellisiä pehmeitä rasvoja.
Teen muuten kaikki hiivalla kohotettavat taikinat – siis myös pullataikinan – kylmään nesteeseen. Omien havaintojeni mukaan nesteen lämpötila ei merkittävästi vaikuta taikinan kohoamisnopeuteen, vaan taikina kohoaa kylmälläkin maidolla noin tunnissa. Säästyypähän nesteen lämmittämisen vaivalta eikä ainakaan vahingossa tule polttaneeksi hiivaa :)
Ohjeen mukaisesta taikinasta tulee piirakkaa iso vuoallinen tai puolikas uunipellillinen. Oma vuokani oli halkaisijaltaan 23 cm ja taikinaa jäi hieman. Tein ylijäämätaikinasta muutaman korvapuustin, joihin laitoin täytteeksi auringonkukansiementahnaa, sokeria ja kanelia. Kyllä liian kanssa aina pärjää :)
ohje mukailtu muun muassa Maku.fi-osoitteesta
Mustikkapiirakka
Pohja
2 dl soijamaitoa
½ dl sokeria
1 tl kardemummaa¼ tl suolaa
4 – 4 ½ dl vehnäjauhoja
3 rkl rypsiöljyä
Täyte
6 dl mustikoita
¾ dl sokeria
1 rkl perunajauhoja
Voitelu: soijamaitoa ja siirappia
Pinnalle: tomusokeria
Liuota hiiva kylmään maitoon. Lisää sokeri, kardemumma ja
suola. Lisää 4 dl jauhoja ja aloita vaivaaminen. Kun kaikki jauho on yhdistynyt
taikinaan, lisää öljy. Vaivaa taikinaa käsin 10 min. Lisää vaivaamisen aikana viimeinen ½ dl jauhoja, jos taikina
tarttuu käsiin liikaa. Taikina vaikuttaa aluksi todella öljyiseltä mutta
vaivaamisen myötä öljy yhdistyy taikinaan. Anna taikinan kohota 1 h.
Valmista seuraavaksi täyte. Sekoita pienessä kulhossa perunajauhot ja sokeri ja siivilöi
ne yhteen. Sekoita mustikoiden joukkoon.
Voitele uunivuoka tai pieni uunipelti kevyesti öljyllä.
Laita uuni kuumenemaan 200’C. Levitä leivonta-alustalle
jauhoja ja vaivaa kohonneesta taikinasta ilmakuplat pois. Ota taikinasta ¼
sivuun taikinaristikkoa varten. Kaulitse muu taikina levyksi ja nosta kaulimen
avulla uunivuokaan. Leikkaa ylimääräinen taikina pois. Kaulitse loppu taikina ohueksi levyksi ja leikkaa siitä n. 1
cm leveitä nauhoja. Kaada mustikkatäyte taikinapohjan päälle ja asettele
taikinasuikaleet ristikoksi (ks. tämä kätevä video-ohje) Painele takinasuikaleiden reunat pohjaa vasten ja käännä piiraan reunoja hieman sisäänpäin.
Taikinaa saattaa jäädä yli. Minun uuniastiani oli halkaisijaltaan 23 cm ja taikinaa jäi hieman yli. Ohjeesta riittänee siis myös pieneen uunipellilliseen tai isompaan vuokaan.
Sekoita tilkka soijamaitoa ja siirappia yhteen ja sivele pullasudilla piiraan päälle. Paista
25 min. Peitä piiras paistamisen loppuvaiheessa foliolla, jotta se ei tummu
liikaa. Sirottele jäähtyneen piiraan päälle tomusokeria.
English summary
The summer has been rainy here in Finland which means that forests are full of juicy blueberries. These forest berries are smaller than farmed blueberries but they are often more aromatic which makes them ideal for pie filling.
Finnish blueberry pie is pretty simple to make: plenty of fresh, juicy blueberries are spooned over sweet yeasted bun dough. The pie is like a combination of sweet rolls and ordinary pastry crust pie. Yeasted crust is bit slower to prepare because it takes some time to rise. However in my opinion it tastes better and it's also low in fat when compared to ordinary butter pastry crust.
recipe is adapted from Maku.fi and another sources
Finnish blueberry pie
Crust
2 dl soy milk
17 g fresh yeast
½ dl sugar
1 ts cardamon
¼ ts salt
4 to 4 ½ dl wheat flour
3 tbsp neutral tasting vegetable oil
Filling
6 dl fresh blueberries
¾ dl sugar
1 tbsp potato starch
Brushing: soymilk and syrup
Top with: confectioners’ sugar
Dissolve yeast to cold soy milk. Add sugar, cardamon and
salt to milk mixture. Add 4 dl flour and start kneading. After couple of minutes add oil and keep kneading. Add some flour if dough seems too sticky. Let dough rise 1 hour.
Make the filling while waiting. Sift sugar and potato starch together and combine with
blueberries. Preheat oven to 200’C. Brush baking dish with oil.
Dust baking surface with flour. Take ¼ of the dough aside for
lattice. Roll rest of the dough to disc and put it to baking dish. Remove
excess dough. Roll rest of the dough to thin rectangle and cut it in to thin
strips. Pour blueberry filling over the crust and arrange dough strips over it (see this video). Press them to the pie edges.
Mix splash of soy milk with a drizzle of syrup. Brush the
mixture over pie. Bake the pie for 25 minutes.
Mmmm delicious! And so easy to make vegan too :) Cardamom in sweet pastries is such a genius thing, I love how Scandinavian pastries usually have that :)
VastaaPoistaMy mother always used to make blueberry pie when I was living back in Norway too, so delicious :D Thanks for sharing :) x
You're right: cardamon is so good :)
VastaaPoistaOn niin sievä piiras. Täällä Oulun korkeudella on mustikkasatokin myöhässä tavallisesta, mutta eiköhän täälläkin kohta päästä marjametsään.
VastaaPoistaKiitos :) Täällä etelämmässä mustikat ovat just nyt parhaimmillaan :)
Poista