lauantai 24. lokakuuta 2015

Tahini–tuorepuuro | Tahini overnight oats


Minusta aamut ovat usein päivän parhaita hetkiä – eteenkin, jos ei ole kiire minnekään. Siksi viikonloppuaamut, jolloin on aikaa nauttia aamupalasta, lehdestä ja Pinterestistä ilman kelloon katsomista, ovatkin ihan parhaita. Tykkään silloin valmistaa aamupalaksi jotain arkirutiineista poikkeavaa. Viimeaikoina olen ihastunut tekemään erilaisia tuorepuuroja. Tuorepuurot ovatkin siitä käteviä, että kun puuron tekee edellisenä iltana valmiiksi jääkaappiin, se on aamulla heti valmista. Ne onnistuvat siis hyvin myös kiireaamuina eivätkä ne ainakaan pala pohjaan! :)

Alla on ohje yhteen suosikkiini; vähän spesiaalimpaan päärynä-tuorepuuroon. Se on inspiroitunut Lähi-idän mauista, sillä maustoin puuron tahinilla ja kanelilla ja aamulla laitoin sen pinnalle vielä päärynäviipaleita, pistaasipähkinöitä ja granaattiomenan siemeniä. Puuroa syödessäni keksin kokeilla lisätä siihen myös pienen lorauksen makeankirpeää granaattiomenasiirappia ja se sopi siihen todella hyvin. Tiedä: aika over the top mutta joskus sitä tarvitsee vähän luksusta elämäänsä :)

Hyvää viikonloppua tai parempaa arkea kaikille! :)


Tahini–tuorepuuro

(yhdelle)

½ – 1 päärynä
1 dl kaurahiutaleita
1 rkl tahinia
2 dl soijamaitoa
1/3 tl kanelia
ripaus suolaa (jos tahinissa ei suolaa)
halutessasi jotain makeutusta (esim. ½ tl siirappia tai muutama pilkottu taateli)

Seuraavana aamuna:
päärynäviipaleita
kourallinen pistaasipähkinöitä, rouhittuna
kourallinen granaattiomenan siemeniä
(granaattiomenasiirappia)

Leikkaa päärynästä muutama ohut viipale koristelua varten ja laita ne kannelliseen rasiaan ja jääkaappiin aamua varten. Raasta loppu päärynä tai kuutioi se pieniksi kuutioiksi. Sekoita kulhossa kaurahiutaleet, soijamaito ja tahini. Lisää myös kaneli, suola, haluamasi makeutus ja päärynäkuutiot. Sekoita tasaiseksi. Laita yöksi (tai vähintään pariksi tunniksi) jääkaappiin.

Seuraavana aamuna: lisää puuroon tilkka soijamaitoa, jos se vaikuttaa liian kuivalta. Koristele puuro päärynäviipaleilla, granaattiomenan siemenillä ja pistaasipähkinöillä.

(Valinnainen: laita puuron pinnalle granaattiomenasiirappia)


--------------------------------
English summary

Lately I have been fond of oats. I have enjoyed different kinds of porridges, granolas, muesli blends and overnight oats almost every morning. This recipe for tahini and pear overnight oats is one of my new favorites. It's spiced with hint of cinnamon and garnished with sliced pear, pomegranate arils and chopped pistachios. I topped the oats with a drizzle of sweet–tart pomegranate molasses which really brought the flavors together. Pomegranate molasses is optional but highly recommended add-in  :)

Tahini overnight oats

(for one)

½ – 1 pear
100 ml rolled oats
1 tbsp tahini
200 ml soy milk (add more as needed)
1/3 ts cinnamon
pinch of salt (if tahini is unsalted)
optional sweetener: ½ ts dark syrup or chopped dates

Next morning:
splash of soy milk, if needed
Pear slices
Handful of pistachios, roughly chopped
Handful of pomegranate arils
Optional: pomegranate molasses

Slice part of the pear to thin slices and refrigerate them for the next morning. Grate or cube rest of the pear. Combine rolled oats, soy milk and tahini in a bowl. Add grated pear, cinnamon, salt, and sweetener of your choice and mix. Refrigerate overnight.

Next morning: If the mixture seems dry add a splash of soy milk. Garnish the bowl with reserved pear slices, pomegranate arils and chopped pistachios. If you are feeling extra fancy add a drizzle of pomegranate molasses.

10 kommenttia:

  1. Todellakin, luksusta elämään! Aivan ihanan näköinen puuro. Tahini on vähän niinkuin 'magic touch', sillä saa melkein minkä vaan maistumaan hyvältä (omakohtainen kokemus puhuu:D). Tämä menee testiin, kiitos!

    VastaaPoista
  2. Tämä on niin ihanan näköistä! Ihanan erilainen kombo toi päärynä-tahini-pistaasi-granaattiomena. Ja takuulla herkullista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tällaiset tuorepuurot ovat aina kategoriassa hyvä&helppo :)

      Poista
  3. I have never tried tahini in anything sweet other than sunflower seed biscuits, but this sounds and looks great :D x

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. You really should try it! In my opinion tahini goes great with anything and everything ;)

      Poista
  4. Jee! Uusi kekseliäs ja takuulla herkku puuroresepti! :) Ei olisi kyllä ihan heti tullut kokeiltua tahinia hiutaleiden joukossa, mutta pitäähän se testata ja vielä granaattiomenasiirapin kera! ;)

    VastaaPoista
  5. Hello! I’ve included this recipe in my list of oat-tastic recipes to check out in my Saturday round-up. Don’t worry: it’s simply a link that takes my readers to your fantastic blog. :) Check it out! http://bit.ly/1XQEoRH

    Have a great weekend!

    Lauren / The Oatmeal Artist

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you so much for including my recipe! That's so cool! :)
      And I must say you have such an amazing blog :)

      Poista

Olisi kiva kuulla kommenttisi! – I appreciate your comments! :)

PINT IT HOVER BUTTON START -->