tiistai 22. maaliskuuta 2016

Kierreleipä aurinkokuivatuilla tomaateilla | Sundried tomato swirl bread

Tämän leivän resepti on muokattu tästä saksanpähkinä-karpaloleivän ohjeesta. Jätin taikinasta pähkinät ja karpalot pois mutta laitoin leivontavaiheessa sen sisään aurinkokuivattuja tomaatteja, jotka olin soseuttanut tahnaksi. Punainen tahna teki leipään hauskoja kierteitä ja sen sisältämä öljy teki leivästä todella pehmeää. Aurinkokuivattujen tomaattien maku oli aivan tuoreessa leivässä melko mieto mutta maku oli voimakkaampi, kun leipä oli kunnolla jäähtynyt. Kannattaa siis malttaa odottaa! :)

Kierreleipä aurinkokuivatuilla tomaateilla


3 dl vettä
12 g (=¼ pkt ) tuorehiivaa
½ tl suolaa
1 rkl mallassiirappia (tai tavallista siirappia)
1 rkl oliiviöljyä (aurinkokuivattujen tomaattien purkista)
2 tl kuivattua rosmariinia
1 dl ruisjauhoja
2 dl hiivaleipäjauhoja
3 dl vehnäjauhoja + lisää leipomiseen
9 aurinkokuivattua tomaattia

Liota hiiva kylmään veteen. Lisää suola, siirappi, oliiviöljy ja rosmariini. Lisää jauhot ja sekoita lusikalla tasaiseksi. Taikinan pitäisi olla löysää ja tarttuvaa. Peitä taikina liinalla tai kelmulla ja kohota huoneenlämmössä 2–3 tunnin ajan. Siirrä taikina kohoamaan jääkaappiin noin 12 tunniksi.

Ota taikina huoneenlämpöön tunti ennen leipomista. Soseuta aurinkokuivatut tomaatit tasaiseksi soseeksi.

Jauhota leivonta-alusta hyvin ja kaada taikina siihen. Vaivaa taikinaa 10 minuutin ajan, huolellinen vaivaaminen on tärkeää, jotta leivän saa mutotoiltua. Lisää leivonta-alustalle jauhoja, jos taikina tarttuu pöytään. Kaulitse taikina vaivaamisen jälkeen ohueksi levyksi (n. 45 cm x 30 cm). Levitä tomaattitahna taikinan päälle ja rullaa se pitemmän sivun suuntaisesti tiukaksi rullaksi. Nipistele rullan sauma kiinni. Halkaise rulla veitsellä pituussuunnassa. Kiedo puolikkaat toisiinsa (eli nostele rullan puolikkaita vuorotellen toistensa yli). Taita punottu rulla puolivälistä kahtia ja puno puolikkaat vielä yhteen.

Nosta letitetty leipä leivinpaperin päälle ja laita leipävuokaan. Anna leivän kohota liinalla peitettynä 45 min. Kuumenna uuni 200’C. Paista leipää 35 min. Anna jäähtyä kokonaan ennen leikkaamista.


English summary

Sundried tomato swirl bread

300 ml cold water
12 g fresh yeast
½ ts salt
1 tbsp barley malt extract, bread syrup or other sweetener
1 tbsp olive oil (from sundried tomato jar)
2 ts dried rosemary
100 ml rye flour
200 ml whole wheat flour
300 ml wheat flour + more for kneading
9 sundried tomatoes


Dissolve yeast to cold water. Add salt, barley malt extract (or other sweetener), oil, and rosemary. Add flours and stir to combine. Dough should be quite runny and sticky. Cover the dough with kitchen towel or plastic wrap and let it rise 2–3 hours in the room temperature. Transfer the dough to fridge for 12 hours.

Take dough to room temperature an hour before kneading. Puree sundried tomatoes to smooth paste.

Add generous amount of flour to kitchen counter. Knead dough for 10 minutes. Add more flour gradually if dough sticks to the counter. Roll dough into thin rectangle (about 45 cm x 30 cm). Spread tomato paste on the dough. Beginning with long side, roll up dough tightly to log. Pinch the seam  close.

Cut log half lengthwise. Lift one half over each other, forming twist. Bend twisted dough half. Twist tit again by lifting one side over the other. (See photos above)


Set bread on parchment paper and transfer it to loaf pan. Cover with kitchen towel and let rise 45 minutes. Preheat oven to 200C and bake the bread for 35 minutes. Let it cool completely before slicing.

10 kommenttia:

  1. Oijoi miten herkullisen näköinen! Tuota täytyy kokeilla ja pian :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä! Taikina kannattaa pitää mahdollisimman löysänä mutta tietenkin niin, ettei se tartu pöytään. Huolelllinen vaivaaminen tekee siitä helpommin leivottavaa :)

      Poista
  2. I have been wanting to make a savoury swirly bread for so long now! I need to start practising my yeast-baking skills though, maybe now is the time *inspired*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. It's so nice to hear that you found something you like :)

      Poista
  3. Näyttää vahvasti leivältä minun makuun :)

    VastaaPoista
  4. Eksyin ensimmäistä kertaa blogiisi ja täytyy sanoa että mahtavin nimi johon olen törmännyt!

    VastaaPoista

Olisi kiva kuulla kommenttisi! – I appreciate your comments! :)

PINT IT HOVER BUTTON START -->