tiistai 3. helmikuuta 2015

Mustia seesaminsiemeniä ja mansikoita kakussa | Black sesame cake with strawberry mousse


Kun teen tätä blogia, tasapainoilen usein epäonnistumisen pelon ja innostumisen välillä. Noudatan harvoin mitään reseptiä kirjaimellisesti, joten en voi koskaan tietää etukäteen, tuleeko tekemisistäni mitään bloggauskelpoista. Ja vaikka ruuasta tulisikin hyvää, voi olla että sen kuvaaminen ei onnistu. Valoa saattaa olla liian vähän, salaatinlehdet voivat nahistua ennen aikojaan tai astiat osoittautuvat vääränvärisiksi. Epäonnistumisen pelko voi lamauttaa, sillä on helpompi jättää yrittämättä kuin pettyä.





Olen kuitenkin alkanut ajatella kokkausta (ja tätä ruokabloggausta) on luovana prosessina. Aina ei onnistu, mutta erehdyksistä voi oppia. Tähänkin kakkuprojektiin liittyi epäonnistumisia mutta onneksi myös onnistumisia.

Yksi takaisku oli se, että paistoin kakkupohjaa liian vähän aikaa. Se jäi keskeltä hieman raa'aksi ja taikinamaisuutensa vuoksi siitä oli vaikea leikata siistejä annospaloja. En ole mikään tottunut sokerileipuri, joten en myöskään osannut koota ja koristella kakkua aivan niin hienostuneesti, kuin olisin toivonut. Myös tasakokoisten kakkukerrosten leikkaaminen tuntui vaikealta ja pursotinpussikin oli minulle uusi tuttavuus. Tämä oli toinen täytekakku ja ensimmäinen vegaaninen täytekakku, jonka olen olen tehnyt, joten minulla on vielä paljon opittavaa. 

Sen sijaan kakun päälle ja väliin laitettava mansikkamousse onnistui mielestäni hyvin. Olin kuullut, että soijavispikerma jää helposti löysäksi, joten mietin, miten saisin tehtyä moussesta riittävän jämäkkää. Harkitsin laittaisinko siihen hillosokeria vai agar-agaria mutta, koska halusin kontrolloida moussen makeutta, päädyin agar-agariin. Agar-agarin käyttäminen jänitti minua hieman, koska se ei ollut minulle ennestään tuttu raaka-aine (luin vinkkejä agar-agarin käyttöön mm. Kamomillan konditoriasta).

Moussesta tuli kuitenki rakenteeltaan täydellistä: pehmeää, vaahtomaista ja ilmavaa mutta silti riittävän jämäkkää, jotta sitä pystyi pursottamaan. Agar-agarin lisäksi myös tofu antoi mousseen rakennetta, kuten tuorejuusto tai rahka olisi tehnyt. Tofu ei kuitenkaan maistunut siinä yhtään, mikä oli myös iloinen yllätys. Moussea kuitekin tuli hieman liikaa mutta en laskisi sitä epäonnistumiseksi, koska se on hyvää myös sellaisenaan lusikoituna :)


Tämä kakkuprojekti sai minut ajattelmaan, että kaiken ei aina tarvitse onnistua täydellisesti, vaan pieni kotikutoisuuden leima voi olla oikeastaan ihan sympaattista. Monesti sitä huomaa, että on itse itsensä pahin kriitikko ja näkee virheitä sellaisissakin asioissa, joihin muut eivät välttämättä edes kiinnitä huomiota. Näin ystävänpäivää edeltävissä tunnelmissa haluaisinkin muistuttaa, että olkaahan reiluja kavereita myös itseänne kohtaan.

Hyvää ystävänpäivää kaikille! :)


Ja sitten pari sanaa itse kakusta. Olen viime aikoina olen nähnyt paljon reseptejä (sekä suolaisia että makeita), joissa käytetään mustia seesaminsiemeniä. Ne maistuvat melko samoilta kuin vaaleat seesaminsiemenetkin, mutta ne näyttävät ruuassa upeilta. Kun näin nämä cupcakesit, päätin että haluan tehdä mustista seesaminsiemenistä kakun.

Tuleva ystävänpäivä mielessäni halusin tehdä pikimustan kakkupohjan pariksi hennon vaaleanpunaista täytettä. Kakun väliin ja päälle laitettu mansikkamousse on raikasta ja vain kevyesti makeutettua. Mansikoiden hienoinen kirpeys oli mielestäni hyvä pari mustien seesaminsiementen voimakkaalle ominaismaulle. Kesäaikaan tuoreet mansikat olisivat varmasti ihana lisä tähän kakkuun.


Musta seesamikakku mansikkamoussella


Kakkupohja 

1 dl + 3 rkl mustaa seesaminsiementahnaa*
2 ½ dl soijamaitoa
1 ¼ dl sokeria
4 dl + 2 rkl vehnäjauhoja
1 tl vanilijasokeria
1 ½ tl leivinjauhetta
½ tl ruokasoodaa
1 tl omenaviinietikkaa

kostutukseen soijamaitoa, johon on sekoitettu vaniljasokeria
koristeluun mustia seesaminsiemeniä

Tee ensin seesamitahna, jos sinulla ei ole sitä valmiina. Kuumenna uuni 175 ’C. Vuoraa n. 19 cm irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja öljyä reunat, jos vuoka ei ole teflon-pinnoitettu.

Sekoita seesamitahna, maito ja sokeri tasaiseksi seokseksi. Yhdistä toisessa kulhossa jauhot, leivinjauhe, sooda ja vanilijasokeri. Siivilöi nämä kuivat aineet nestemmäisten aineiden joukkoon ja sekoita taikina tasaiseksi. Taikina on rakenteeltaan melko paksua. Lisää viinietikka ja sekoita se nopeasti taikinaan. Kaada taikina vuokaan ja tasoita taikinan pintaa hieman. Paista 30–40 min (minä paistoin 30 min ja kakku jäi harmillisesti keskeltä raa’aksi).

*Seesamitahna: Kuumenna paistinpannu kuumaksi ilman rasvaa. Kaada pannulle 3 dl (noin 200 g) mustia seesaminsiemeniä. Paahda siemeniä pannulla muutamia minuutteja välillä sekoittaen. Paahtuminen tapahtuu nopeasti, joten varo polttamasta siemeniä. Siemenet ovat valmiita, kun ne alkavat tuoksua ja murenevat sormien välissä hierottaessa. Kaada paahtuneet siemenet monitoimikoneeseen ja jauha niitä useita minuutteja, kunnes ne ovat muuttuneet paksuksi, yhtenäiseksi tahnaksi. Tahnaa tulee tästä määrästä hieman enemmän, kuin tähän kakkuun tarvitset.

Mansikkamousse

4 dl mansikkasosetta** (valmista sosetta tai ks. ohje alla)
1 ½ tl agar-agar jauhetta
2 rkl sokeria (tai maun mukaan)
2 dl pehmeää tai silken tofua (vajaa 1 pkt)
1 prk = 2 ½ dl vaahtoutuvaa soijavispiä
1 ½ rkl tomusokeria
1 tl vanilijasokeria

Tee ensin mansikkasose, jos sinulla ei ole sitä valmiina (ohje alla). Valuta tofusta ylimääräinen neste. Riko tofun rakenne haarukalla ja sekoita tasaiseksi massaksi. Tofun olisi hyvä olla huoneenlämpöistä eikä aivan jääkaappikylmää. Mittaa tofua 2 dl moussea varten. Laita kattilaan mansikkasose, sokeri ja agar-agar ja ala kuumentaa keskilämmöllä. Keitä sosetta kolme minuuttia koko ajan sekoittaen. Siirrä kattila pois levyltä. Lisää tofumassa ja sekoita tasaiseksi. Soseuta massa sauvasekoittimella yhtenäiseksi. Siirrä tofu-mansikkasose isoon kulhoon jäähtymään. Laita sose jääkaappiin jäähtymään pariksi tunniksi tai yön yli, kunnes se on täysin jäähtynyt ja jähmettynyt paksuksi vanukkaaksi.

Vatkaa soijavispi sähkövatkaimella tanakaksi vaahdoksi tomu- ja vanilijasokerin kanssa. Vatkaa seuraavaksi jähmettyneen mansikka-tofu-massan rakenne rikki niin, että se on tasaista ja sileää. Sekoita soijakermavaahto mansikka-tofu-massaan kevyesti nostelleen. Tee tämä soijakermavaahdon lisääminen useassa erässä, jotta vaahdon rakenne ei laske. Tarkista makeus. Reilun kokoinen annos, ohjeesta tulee hieman enemmän moussea kuin tarvitset yhteen kakkuun.


** Mansikkasose: Voit käyttää valmista, makeuttamatonta mansikkasosetta tai tehdä sitä itse pakastemansikoista. Sulta kaksi pakasterasiallista mansikoita ja valuta niistä ylimääräinen neste pois. Soseuta marjat sauvasekoittimella. Mittaa soseesta 4 dl kattilaan täytettä varten. 

Kakun kokoaminen 

Irrota kakku vuoasta ja leikkaa se keskeltä kahdeksi kerrokseksi. Käännä kakku ympäri. Pohjapuoli on tasaisempi, joten laita paistopintainen kerros alimmaiseksi kerrokseksi. Sekoita soijamaitoon hieman vaniljasokeria. Kostuta alimmainen kakkupohjakerros lusikoismalla vaniljamaitoa sen  päälle. Levitä ensimmäisen pohjan päälle reilu kerros mansikkamoussea. Aseta toinen kakkupohja moussen päälle. Kostuta myös toinen kakkupohjakerros vanilijamaidolla ja levitä mansikkamoussea sen päälle. Halutessasi voit myös tehdä pursotuksia. Koristele seesaminsiemenillä.


------------------------------
English summary

Lately I've been seeing lot of recipes using black sesame seeds (both sweet and savory). When I saw these cupcakes I decided that I wanted to bake a cake using black sesame seeds. I filled and frosted the pitch black cake with pale pink strawberry mousse to make it lovely little treat for Valentines day. I guess it was the cutest cake I have ever made :)

The cake was delicious but unfortunately I under baked it a little and the center was a bit too gooey. Next time I would bake it further. However, the strawberry mousse was really good. Its texture was perfectly smooth and airy and it didn't taste like tofu at all. The mousse recipe makes extra but I guess that cannot be considered a failure :)

Happy Valentines Day to everyone!


Black sesame seed cake with strawberry mousse


Cake 

1 dl + 3 tbsp black sesame tahini* (pre made or see below)
2 ½ dl soy milk 
1 ¼ dl sugar
4 dl + 2 tbsp wheat flour 
1 ts vanilla sugar 
1 ½ ts baking powder 
½ ts baking soda
1 ts apple cider vinegar

for cake soak: couple of the tablespoons soy milk with vanilla sugar

Make black sesame tahini first if not using pre made (see how-to below). Preheat oven to 175 ’C. Line the bottom of 19 cm spring form pan with parchment paper. Oil the sides if necessary.

Whisk black sesame seed tahini, milk and sugar until the mixture is smooth. In another bowl combine flour, baking powder, baking soda and vanilla sugar. Sift these dry ingredients to the tahini-milk mixture and stir to combine. The batter will be quite thick. Add vinegar, mix it into batter quickly and pour the batter to the pan. Bake 30­–40 minutes (I baked 30 and it wasn’t long enough)

Black sesame tahini: Heat frying pan over high heat. Measure 3 dl (about 200 g) black sesame seeds to the pan. Toast seeds couple of minutes stirring once in a while. Seeds are ready when they smell toasty and crumble when rubbed between fingers. Pour the seeds to a food processor and grind them several minutes until they have become uniform moist paste. This makes a little extra.

Strawberry mousse

4 dl strawberry puree **
1 ½ ts agar agar powder
2 tbsp sugar (or to taste)
2 dl soft or silken tofu (maybe 200 g)
2 ½ dl soy whipping cream
1 ½ tbsp confectioners sugar
1 ts vanilla sugar

Start by making strawberry puree if not using pre made (see how-to below). Press excess moisture from tofu. Brake the texture of the tofu with a fork and measure 2 dl of it for the mousse.

Put strawberry puree, sugar and agar agar to small pot and set it over medium heat. Bring it to boil and let it bubble for couple of minutes while constantly whisking. Set the pan off the heat and add tofu. Blend mixture smooth with immersion blender. Transfer strawberry-tofu mixture to a big bowl. Put the bowl to until the mixture has cooled completely (couple of hours or overnight).

Whip soy cream with powdered sugar and vanilla sugar until it forms peaks. Next whip strawberry-tofu mixture until its texture is smooth. Fold the whipped soy cream to strawberry-tofu mixture carefully, do it in batches. Adjust sweetness to taste. Makes extra.

** You can use premade, unsweetened strawberry puree or make your own. I used frozen strawberries which I defrosted, drained and pureed with immersion blender.

Assembly 

Cut the cake to two even layers. Turn the cake upside down: use the bottom layer as top layer because it will be more even. Mix some vanilla sugar to soy milk. Spoon vanilla milk over the first cake layer to moisten the cake. Top the first layer with strawberry mousse. Set second layer over mousse. Moisten also the second layer with vanilla milk and top it with mousse. Sprinkle the cake with sesame seeds if desired.

4 kommenttia:

  1. Hui, ei blogggaajankaan tarvitse aina täydellisesti onnistua! Itseasiassa jokin aika sitten blogeissa liikkui realityhaaste, jonka myötä pyrittiin murtamaan sitä täydellistä meininkiä, mikä toisinaan voi blogeista loistaa. Itse ajattelen, että myös epäonnistumisista voi oppia ja myös niistä kertoa, ettei lukijan tarvitse välttämättä itse kantapään kautta oppia. Lisäksi olen päättänyt, että blogin kirjoittamisesta en saa ottaa mitään paineita. Tämän täytyy olla rento ja iloa tuottava harrastus.
    Täytyy myöntää, että turhautumisen tunne on ihan tuttua. Tämä talvinen kuvaaminen, argh!

    Viehättävän kakun teit! Ja kuvatkin upeita!

    VastaaPoista
  2. Oikeassa olet ja kiitos rohkaisevista sanoista. Ja monesti silloin, kun tekee rennolla meiningillä ilman turhia suorituspaineita, lopputuloskin on parempi :)

    Ja kyllä, talvikuvaaminen on minunkin mielestäni raastavaa! Mutta onneksi mennään kohti kevättä: tänään olin aivan haltioissani auringonpaisteen aikaansaamasta valoisuudesta :)

    VastaaPoista

Olisi kiva kuulla kommenttisi! – I appreciate your comments! :)

PINT IT HOVER BUTTON START -->