Aikaisemmin pidin marjojen poimimista melko turhanaikaisena puuhasteluna (eli aikaisemmin tykkäsin vain syödä marjoja). Yksitoikkoinen metsässä tai marjapuskassa kykkiminen ei vastannut mielikuvaani hauskasta kesäpäiväsn ajanvietteestä.
Tänä kesänä olen kuitenkin ymmärtänyt, että marjojen poimiminen on oikeastaan aika meditatiivista. Yksinkertainen rutiini, jota ei voi tehdä väärin. Löytämisen ilo, kun huomaa vielä paremman marja-apajan. Metsän hiljaisuus. Omat ajatukset. Verkkaisesti täyttyvä marjasanko.
Leivoin vadelmasaalistani mesiangervolla ja manteleilla maustetun kakun. Vadelmat ja mesiangervo ovat täydellinen makuyhdistelmä, johon sain idean tästä Kaikki äitini reseptit -blogin mesiangervokiisselistä. Mesiangervon kukinta ja vadelmien kypsyminen ajoittuvat molemmat loppukesään. Minusta on tosi kiehtovaa, että nämä kaksi yhteensopivaa makua esiintyvät luonnossa yhtä aikaa ja ne myös viihtyvät samanlaisilla kasvupaikoilla. Minunkin marjapaikallani ne kasvoivat vieretysten :)
Mesiangervon kukissa on makea ja melkein huumaavan parfyymimainen tuoksu. Niiden hienon aromin saa talteen, kun kuivattua kukintoa liottaa hetken kuumassa nesteessä. Tätä kakkua varen uutin mesiangervoa hetken soijamaidossa. Mesiangervo toi soijamaitoon hennon kukkaistuoksun ja mantelimaisen makuvivahteen, jotka siirtyivät ihanasti myös valmiiseen kakkuun. Mesiangervon makua korostaakseni laitoin kakkutaikinaan myös mantelijauhetta, joka teki kakusta todella pehmeää ja täyteläistä.
Huolimatta mesiangervon ja mantelin hienoista mauista vadelmat ovat tässä kakussa kuitenkin pääosassa. Laitoin niitä reilusti sekä kakkutaikinaan että paistamisen jälkeen kakun pinnalle. Kakusta pilkistävät vadelmasattumat kypsyvät paistamisen aikana lähes hillomaisiksi, kun taas pinnalle ripotellut vadelmat pysyvät ihanan raikkaina. Jotenkin sitä ehtii aina talven pakastemarjakauden aikana unohtaa, miten mehevä aromi tuoreissa vadelmissa on :)
Resepti mukailtu Sporteluxe
Mesiangervo-mantelikakku vadelmilla
1 ¾ dl soijamaitoa
yksi kuivattu mesiangervon kukinto*
¾ dl rypsiöljyä
1 dl sokeria (+ 1–2 rkl, jos pidät makeammasta)
½ dl soijajugurttia (maustamatonta, esim. Rainbown)
Kuivat aineet
1 dl + 2 rkl mantelijauhetta
3 dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
¼ tl ruokasoodaa
pikku ripaus suolaa
n. 3 dl vadelmia (jaettuna: taikinaan ja pinnalle)
Pinnalle: tomusokeria ja tuoreita vadelmia
Kuumenna maito pienessä kattilassa tai mukissa lähelle
kiehumispistettä. Laita mesiangervo kuumaan maitoon ja anna sen maustaa maitoa
15–20 min (Loppuvaiheessa painelin kukintoa lusikan taustalla astian reunaa
vasten, jotta siitä irtoaisi enemmän makua. En tiedä, onko se välttämätöntä).
Tee sillä välin muut valmistelut.
Kuumenna uuni 175 ’C. Vuoraa 18 cm irtopohjavuoan pohja
leivinpaperilla. Vuoraa myös sivut leivinpaperilla: leivinpaperisuikaleet
pysyvät paikoillaan, kun sivelet sivuille ensin vähän öljyä.
Yhdistä kuivat aineet kulhossa. Siivilöi ne pari kertaa
yhteen, jotta jauhot varmasti sekoittuvat kunnolla. Mittaa vadelmista 1 ½ dl
erilleen ja sekoita niiden joukkoon ruokalusikallinen jauhoseosta.
Yhdistä kaikki muut kosteat aineet paitsi mesiangervomaito ja
sekoita, kunnes sokeri on liuennut täysin. Kaada sen jälkeen myös mesiangervomaito siivilän läpi
kosteiden aineiden joukkoon.
Siivilöi kuivat aineet kosteiden joukkoon. Sekoita nostellen tasaiseksi taikinaksi. Lisää taikinaan jauhotetut vadelmat ja sekoita ne varovasti taikinaan.
Kaada taikina leivinpareilla vuorattuun kakkuvuokaan ja tasoita
taikinan pinta. Painele taikinan pinnalle muutamia vadelmia. Paista 35–40 min
tai kunnes kakkuun työnnettyyn puutikkuun ei enää tartu taikinaa. Siivilöi jäähtyneen kakun päälle tomusokeria ja koristele
lopuilla vadelmilla.
* poimin mesiangervon edellisenä päivänä ja annoin sen
kuivua huoneen lämmössä talouspaperin päällä yön yli
English summary
This fragrant raspberry and elderflower cake is inspired by the season because in Finland both of them have their peaks in late summer. I have surely eaten lots of raspberries but before this cake I had never used elderflowers in cooking.
Elderflowers have distinct and strong scent that can be infused in hot liquid. For this cake I steeped dried elderflower head in hot soy milk which added to cake batter after sieving. Elderflower made made soy milk taste kind of "almondy". This taste and subtle floral scent were also present in the baked cake. To enhance this unique flavor I added some almond meal to cake batter.
Elderflowers have distinct and strong scent that can be infused in hot liquid. For this cake I steeped dried elderflower head in hot soy milk which added to cake batter after sieving. Elderflower made made soy milk taste kind of "almondy". This taste and subtle floral scent were also present in the baked cake. To enhance this unique flavor I added some almond meal to cake batter.
In addition of elderflowers and almonds this cake has also lots of raspberries. I folded part of them into batter but I reserved plenty of them for topping. The raspberries that were in the batter became almost like sweet jam during baking whereas those raspberries that were sprinkled on top remained nice and fresh.
Almond and elderflower cake with wild raspberries
Wet ingredients
1 ¾ dl soy milk
one blooming
elderflower head, dried *
¾ dl canola oil
1 dl sugar (+ 1–2 tbsp if you prefer sweeter cakes)
½ dl plain unsweetened soy yoghurt
Dry ingredients
1 dl + 2 tbsp almond meal/flour
3 dl wheat flour
½ ts baking powder
¼ ts baking soda
pinch of salt
about 3 dl fresh raspberries (divided)
Top with confectioners’ sugar and couple of handfuls of raspberries
Heat soy milk until it's nearly boiling. Drop elderflower head to milk
and let it steep for 15–20 minutes. I pressed the bloom with back of the spoon
to infuse more flavor. Do other preparations while soy milk is steeping.
Preheat oven to 175’C. Line bottom and the sides of 18 cm
spring form pan with parchment paper.
Combine dry ingredients in the bowl. Sieve them together
twice. Take1 ½ dl of raspberries aside and add 1 tbsp of flour mixture. Mix
until raspberries are coated with flour.
Combine canola oil, soy yoghurt and sugar. Stir until sugar
is dissolved. Pour elderflower milk into wet mixture through sieve.
Sift dry ingredients into wet ingredients and fold to
combine. Add flour coated raspberries to batter and fold them gently into batter.
Pour cake batter to prepared spring form pan. Dot the top of the cake with handful of raspberries and press them gently into batter. Bake for 35 – 40
minutes. Test doneness by inserting a wooden stick in the middle of the cake. Cake is done when stick comes out clean. After baking let the cake cool completely. Sift some
confectioners’s sugar over it and top with rest of the raspberries.
* I picked elderflower head a day before and let it dry on
kitchen towel overnight
Oooo, mikä suloinen, suloinen kakku! Pitääpä tehdä itsekkin.
VastaaPoistaJa kiitos sinulle tämän makuyhdistelmän suosittelemisesta :)
PoistaO la la! Check out that wonderful cake :D The flavour combination sounds absolutely amazing! You know Your stuff :D x
VastaaPoistaThank you! It was delicious :)
PoistaWhere can you buy elder flowers?
VastaaPoistaHi Madeleine!
PoistaThat is a good question indeed! I picked my elder flower blooms from the local meadow. Maybe you could check if they shell dried elder flowers in Amazon.com?