maanantai 25. huhtikuuta 2016

Matcha-riisivanukas | Matcha rice pudding


Riisipuuro on minulle melko arkinen ruokalaji, sillä sitä syötiin meillä kotona silloin, kun ei jaksettu miettiä, mitä ruokaa tänään laitettaisiin. Minusta onkin melko huvittavaa, kun amerikkalaisissa ruokablogeissa intoillaan joulun alla rice puddingista niin kuin se olisikin joku hienompikin jälkkäriherkku. Eipä sillä, onhan riisipuuro hyvää!

Tämä puuro on kuitenkin hieman eksoottisempi versio siitä perinteisestä joulupuurosta, sillä maustoin soijamaitoon keitetyn riisipuuron matchalla ja vaniljalla. Lisäksi koristelin annokset tahinilla, kookoslastuilla, mustilla seesaminsiemenillä ja pakastevadelmilla.  Ohjeesta riittää kahdelle isommaksi aamupalaksi tai siitä saa neljä pientä, jälkiruokakokoista annosta.


Matcha-riisivanukas

2–4 annosta
  
1 dl puuroriisiä
1 dl vettä
4 dl soijamaitoa
1 rkl tahinia
ripaus suolaa
½ tl vaniljauutetta
1 rkl tomusokeria
1 ½ tl matchaa
2 rkl lämmintä vettä

Pinnalle
Tahinia
Mustia seesaminsiemeniä
Kookoslastuja
Vadelmia (käytin pakastemarjoja)

Sekoita vesi ja riisi kattilassa. Anna veden imeytyä riisiin yön yli TAI kuumenna liedellä, kunnes vesi on imeytynyt. Lisää soijamaito ja keitä puuroa miedolla lämmöllä välillä sekoittaen, kunnes maito on imeytynyt riisiin ja riisi on puuroutunut (n. 40 min). Ota kattila liedellä ja sekoita tahini, suola ja vanilja puuroon. Sekoita tomusokeri ja matcha pienessä kulhossa. Kaada lämmin vesi matchan ja sokerin sekaan ja sekoita tasaiseksi. Kaada matcha-seos puuron joukkoon ja sekoita. Jaa puuro annoksiksi ja koristele. Puuron voi tarjota lämpimänä tai kylmänä.


English summary

Matcha and vanilla rice pudding

2–4 portions

100 ml short grain rice
100 ml water
400 ml soy milk
1 tbsp tahini
pinch of salt
½ tsp vanilla extract
1 tbsp powder sugar
1 ½ tsp matcha
2 tbsp warm water

Top with
Tahini
Black sesame seeds
Coconut flakes
Raspberries (fresh or frozen)

Mix rice and water in pot. Let the rice soak overnight OR cook until water has absorbed. Add soy milk and simmer over medium-low heat until pudding has thickened (about 40 min). Stir occasionally to prevent it from burning. Take pot off the heat and add tahini, salt and vanilla extract. Mix matcha and powder sugar in small cup. Add water and stir until sugar and matcha have dissolved. Pour matcha mixture into porridge and stir to combine. Divide pudding to portions and garnish. Can be served warm or cold.

6 kommenttia:

  1. That is a really interesting idea for rice pudding. Since I recently got into this whole rice pudding thing I have been looking for ideas. Thank you!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. You're welcome! In my opinion matcha is awesome in everything and rice pudding is no exception :)

      Poista
  2. I love the combination of matcha and tahini, I'll have to try this :)
    Thanks for sharing!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you! :) Matcha and tahini are divine together :)

      Poista
  3. Matcha sopii kyllä ihanasti joka väliin! Enpäs olekaan kokeillut sitä riisipuuroon, tää vaikuttaa niin herkulliselta, että pitää kyllä ehdottomasti kokeilla :)
    Näyttää kyllä ihanan pirtsakalta annokselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja totta puhut: matcha sopii moneen paikkaan :)

      Poista

Olisi kiva kuulla kommenttisi! – I appreciate your comments! :)

PINT IT HOVER BUTTON START -->